EK18: Teemu Suniselle runsas aikatappio lauantain päätteeksi – autosta putosi iso osa matkan varrelle
Jyväskylän MM-rallin lauantainen ajopäivä on paketissa. Päivän viimeisellä erikoiskokeella nopeinta vauhtia paineli yllättäen Toyotan Takamoto Katsuta.
Walesilainen on ollut Kalle Rovanperän keskeytyksen jälkeen melkolailla lyömätön ja on kasvattanut itselleen turvallisen tuntuisen johtoaseman sunnuntain neljää viimeistä erikoiskoetta silmällä pitäen. Evansin johto on lauantain ajopäivän jälkeen 32,1 sekuntia.
LUE MYÖS: Esapekka Lappi satutti nilkkaansa rajussa ulosajossa – otti virheen omaan piikkiinsä
Hyundain keikkakuski Teemu Suninen on käynyt hurjaa taistoa kolmannesta sijasta pitkin lauantaita Katsutaa vastaan. Vekkulassa japanilainen onnistui repäisemään hurjan eron lauantain päätteeksi. EK18:lla suomalaisen auton keulasta oli irronnut iso osa etupuskurista, joka vaikeutti ajamista, mutta Suninen ei kuitenkaan selitellyt aikatappiotaan sillä.
– Paljon vettä linjalla. Näyttää siltä, että olin ihan liian varovainen, sanoi Suninen.
Katsuta oli 6,5 sekuntia Sunista nopeampi ja ero on lauantain jälkeen 6,4 sekuntia japanilaisen hyväksi.
Jari-Matti Latvala intoutui vetämään miehekästä kyytiä ainakin M-Sportin Pierre-Louis Loubetiin verrattuna. Tuurilainen paahtoi 14,2 sekuntia ranskalaista nopeammin, mutta molempien kuskien mukaan tie oli karmeassa kunnossa rallin ajamiseen.
– Tie oli todellakin ajokelvottomassa kunnossa. Urat täynnä vettä, mutta kiitokset mekaanikoille, jotka nostivat hieman autoa, joten pääsimme läpi, tuumasi Latvala.
Kilpailu jatkuu sunnuntai-aamuna kello 7:53. Sunnuntaina siis ohjelmassa neljä erikoiskoetta. Kilpailun kokonaistilanne alla.
LUE MYÖS: Kylkiluut hellänä – näin Kalle Rovanperä summasi ulosajonsa
Suomen MM-rallin tilanne, EK 18/22
- Elfyn Evans, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +32,1
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:27,8
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +1:34,2
- Jari-Matti Latvala & Juho Hänninen, Toyota 3:39,5
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2) +8:05,0
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Skoda (WRC2) +8:17,5
- Adrien Fourmaux, Ford (WRC2) +8:51,4
- Nikolai Gryazin, Skoda (WRC2) 9:42,7
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2) +10:02,6
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sébastien Loebin uralle ei näy loppua – 51-vuotias rallilegenda palaa tositoimiin
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään

- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”