Esapekka Lappi satutti nilkkaansa rajussa ulosajossa – otti virheen omaan piikkiinsä
Hyundai-kuljettaja Esapekka Lapin kotiralli päättyi rajusti jo perjantaina, kun suomalaiskuski rysäytti kovalla vauhdilla puuhun.
Auto meni rajuun kuntoon, mutta tilanteesta selvittiin onneksi ilman isompia loukkaantumisia. Lappi asteli WRC Plussan haastatteluun hieman linkuttaen ja kertoi nilkan saaneen kipeää osumassa.
– Nilkka on hieman turvoksissa, mutta ei murtunut. Kaikki hyvin ja taisin kolauttaa sen vain turvakaareen tai johonkin, kertoi Lappi haastattelussa.
Pieksämäen mies avasi tilannetta tarkasti ja kertoi kyseessä olleen nuotitusvirheen, jonka otti täysin omaan piikkiinsä.
– Noh, selkeästi menimme puihin, mutta se oli täysin nuottivirhe ja minulla oli liian optimistinen nuotti siihen oikealle kääntyvään mutkaan ja menimme täysin suoraan ulos, avaa Lappi.
– Aiemmin vasurissa jo perä vähän roikkui, mutta nuotin ollessa kohdallaan emme siltikään olisi siitä selvinneet. Liian lujaa ja väärää informaatiota minun puolelta pätkää nuotittaessa, veisteli Hyundai-kuljettaja.
Lappi kertoi myös, ettei usko enää jatkavan kilpailussa huomenna, sillä auton moottorikin otti ulosajossa isoa osumaa.
LUE MYÖS:
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus