Tässä syy Fernando Alonson huonolle aika-ajolle – ”Toinen sija oli silti mahdollinen”
Aston Martinin espanjalaiskonkari Fernando Alonso sanoo eturivin paikan olleen mahdollinen, vaikka hänellä olikin selkeä syy heikolle aika-ajolleen lauantaina.
Kotikilpailun sankarille ladattiin suuret odotukset erinomaisen alkukauden ansiosta, mutta kotiyleisön edessä kaksinkertainen mestari ei ainakaan vielä lauantaina onnistunut toimittamaan karkkia faneilleen.
Alonso vaurioitti autonsa lattiaa heti aika-ajon alkuhetkillä hänen valuessaan kostealla radalla hietikon puolelle. Tämä teki autosta vaikeasti ajettavan ja espanjalainen oli silminnähden vaikeuksissa Aston Martininsa peräpään pidon kanssa. Siitä huolimatta Alonso uskoi paikkaan eturivissä, kunnes viimeisellä vedolla lipsahti leveäksi.
– Toinen sija oli maksimi lattiavauriosta huolimatta. Viimeisellä vedolla olin tulossa hyvin kymppimutkaan asti ja valuin kostealle osalle, sanoi Alonso aika-ajon jälkeen.
– Siksi olen optimistinen kisan kannalta, koska autossa vaikuttaa olevan runsaasti vauhtia.
Alonson ajovirhe tarkoitti sitä, että auto oli arvaamaton ajettava oikeastaan koko aika-ajon ja tuloksena oli vasta yhdeksäs sija. Tosin Pierre Gaslyn lähtöruuturangaistus nostaa espanjalaisen pykälällä ylöspäin.
– Q1 vaikutti kokonaiskuvaan virheeni ansiosta. Se maksoi paljon, koska sora tekee tuhoa auton pohjaan. En edes puristanut siinä kohtaa, mutta olen silti pettynyt omaan suoritukseeni, ruoski Alonso itseään.
Alonso koittaa jatkaa vahvaa alkukauden kisaputkeaan sunnuntaina Espanjan GP:ssä. Vanha kettu on jäänyt palkintopallijuhlista vain kertaalleen tällä kaudella kuudessa ensimmäisessä kilpailussa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- HS: Kalle Rovanperä yllätti Valtteri Bottaksen – varoituksen sana rallin supertähdelle
- Tallia vastustaneelle F1-nuorukaiselle jatkosopimus
- Kalle Rovanperällä synkkä päivä – näin suomalainen kommentoi tilannettaan
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä