Toto Wolff uskoo Red Bullin dominanssin päättyvän lyhyeen – ”Kukaan ei tule enää voittamaan kahdeksaa titteliä putkeen”
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff uskoo kulukaton ja siihen liittyvien rajoituksien estävän samanlaisen dominanssin, josta Brackleyn väki sai nauttia kahdeksan vuotta peräjälkeen.
Mercedes nappasi valmistajien maailmanmestaruudet nimiinsä 2014-21, mutta päättyneellä F1-kaudella oli Red Bullin vuoro dominoida. Max Verstappen voitti toisen maailmanmestaruutensa putkeen ja Red Bull pääsi juhlimaan ensimmäistä tuplamestaruuttaan, sitten kauden 2013.
Uuden sukupolven kilpurinsa suunnittelussa epäonnistunut Mercedes joutui tyytymään Red Bullin ja Ferrarin jälkeen kolmanteen sijaan, vaikka loppukaudesta pieniä välähdyksiä nähtiinkin.
Wolff on luottavainen siitä, että kulukatto ja edelliskauden menestyjien tuulitunneliaikaa rajoittamalla sarja tasoittuu vuosi vuodelta, eikä yksi talli kykene voittamaan mestaruuksia vuodesta toiseen.
– Tiedämme, ketkä ovat kilpailijamme tänään, mutta uusia tulee huomenna sekä ylihuomenna, avaa Wolff vertauskuvallisesti Crash.net-sivustolla.
– Budjettikatto ja rajoitukset ovat suunniteltu niin ja juuri sellaista lajin kuuluukin olla. Ei yksi talli, vaan ehkä jopa kolme tai viisi tiimiä taistelemassa.
– En usko kenenkään enää voittavan kahdeksaa mestaruutta putkeen ja näin sen on suunniteltukin menevän, jatkaa Mercedes-pomo.
Mercedekselle on luvassa pahimpiin kilpailijoihinsa (Red Bull ja Ferrari) verrattuna enemmän tuulitunneliaikaa sijoituttuaan tänä vuonna heidän taakseen MM-pisteissä. Sen lisäksi Red Bull menetti entisestään vähäistä tuulitunneliaikaa viime kauden budjettikattoylityksestään. Näin ollen Wolff on toiveikas siitä, että he pystyvät hyödyntämään tarjotun tilaisuuden nousta takaisin mestaruustaistoon ensi kaudella.
– Heidän rangaistuksensa huomioon ottaen, se tarkoittaa 25 prosenttia vähemmän aikaa tuulitunnelissa ja sillä voi olla merkitystä, jatkaa Wolff.
– Säännöt on laadittu siten, että taaempana olevat tallit voivat tehdä ison hyppäyksen eteenpäin verrattuna kärkipäähän. Sen takia tulemme näkemään tiukempia taistoja, koska jos olet vaikkapa viimeisenä, se tarkoittaa 40-50 prosenttia enemmän aikaa kehitystyöhön.
– Joten se on selkeästi meille etu, joka täytyy hyödyntää, mutta onko se taattu? Sitä ei kukaan tiedä, tuumasi itävaltalainen.
LUE MYÖS: Red Bull -pomo ei yllättynyt Mattia Binotton lähdöstä – ”Vaikea paikka hänelle”
LUE MYÖS:
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Saudi-Arabian lotossa jälleen hurjia käänteitä – Sébastien Ogier kiinni mestaruudessa
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Saudi-Arabiassa käsittämätöntä draamaa – lähes kaikki kuskit isoissa ongelmissa
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Kalle Rovanperän mestaruushaaveille valtava kolaus – laukoi synkän kommentin
- Aston Martinilla täysmylläys – Adrian Newey hyppää tallipäälliköksi
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle