Loppukauden avausharjoituksissa nähdään runsaasti uutta väriä ratin takana – IndyCar-mestari McLarenin puikoissa
Kuluvaa F1-kautta on jäljellä enää neljän kisaviikonlopun verran ja loppukauden avausharjoituksissa tullaan näkemään runsaasti F1-sarjalle uusia kasvoja ratin takana.
Kauden 2022 sääntöjen mukaan tallien täytyy ajattaa vähintään kahdesti vähäisen F1-kokemuksen omaavia kuljettajia ensimmäisessä harjoituksessa.
McLaren ilmoitti perjantaina, että viime kauden IndyCar-mestari Alex Palou ottaa Daniel Ricciardon paikan USA:n osakilpailun ensimmäisessä harjoituksessa. Paloun lisäksi viime kauden IndyCarissa kolmanneksi sijoittunut Pato O’Ward saa mahdollisuuden puolestaan F1-kauden päättävän Abu Dhabin GP:n yhteydessä.
Ensi viikolla Austinin avausharjoituksissa nähdään Paloun lisäksi Alfa Romeon puikoissa F2-kuljettaja Theo Pourchaire sekä Williamsia käskyttävä, niin ikään F2-sarjaa kahlaava Logan Sargeant. Ferrarilla puolestaan kurvailee heidän kehityskuljettajansa Robert Shwartzman.
Haasin ratissa nähdään Meksikossa sekä Abu Dhabissa tallin testi -ja varakuljettaja Pietro Fittipaldi. Myös Aston Martin on aiemmin vahvistanut, että Abu Dhabissa jo kuluvan kauden F2-sarjan mestaruuden varmistanut Felipe Drugovich tullaan näkemään F1-auton ratissa.
Talleilta lienee lähipäivinä luvassa lisää ilmoituksia pakollisten ajokertojen täyttämisistä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia