Kalle Rovanperä yllättyi aamun pätkillä – ”Yritämme nauttia, vaikka tulee takkiin”
Toyotan suomalaiskuljettaja Kalle Rovanperä yllättyi Jyväskylän MM-rallin avauspätkillä aurausroolin vaikutuksista.
MM-sarjan ylivoimainen kärkimies joutuu koko perjantain lähtemään reiteille ensimmäisenä, joten tiellä on runsaasti vauhtia hidastavaa irtosoraa. Suomalaistähti kommentoi Laukaan ja Lankamaan erikoiskokeiden jälkeen yllättyneensä, kuinka paljon eroa tuli kilpaveljiin.
– Laukaassa tuli eroa enemmän kuin odotin. Sekin tuli ihan hyvin, joten ero tuli varmaan aika paljon auraamisesta. Lankamaan uudella pätkällä sain paikattua, kertoi MM-kärki Yle Urheilun mukaan.
Rovanperä sanoi koittavansa nauttia kotirallistaan, vaikka ensimmäisenä autona paahtaessa se onkin hieman vaikeampaa kuin yleensä.
– Yritetään nauttia, vaikka tuleekin vähän takkiin, jatkaa Rovanperä.
Suomalaistähti pysyy kuitenkin toiveikkaana, kun päivällä ajetaan Laukaa ja Lankamaa uudemman kerran läpi. Pidon pitäisi olla tuolloin jo ensimmäisellekin autolle parempi.
– Lankamaassa on ehkä uria, mutta katsotaan mitä sieltä tulee, tuumasi Rovanperä.
Rovanperä on kolmen ek:n jälkeen rallissa viidentenä, vajaan 11 sekunnin päässä rallia johtavasta Ott Tänakista. Muista suomalaisista Rovanperän tallikaveri Esapekka Lappi on hyvissä asemissa toisena. Lappi paukutti kolmannelle erikoiskokeelle pohja-ajan. Fordin Rally1-debytantti Jari Huttunen on tässä kohtaa yhdeksäntenä.
Neljäs erikoiskoe käynnistyy aamuhuollon jälkeen klo 12:15.
Tilanne 4:n erikoiskokeen jälkeen
- Ott Tänak, Hyundai
- Esapekka Lappi, Toyota +5,0
- Elfyn Evans, Toyota +9,2
- Craig Breen, Ford +9,6
- Kalle Rovanperä +10,8
- Takamoto Katsuta, Toyota +14,7
- Pierre-Louis Loubet, Ford +20,0
- Thierry Neuville, Hyundai +21,6
- Jari Huttunen, Ford +22,7
- Gus Greensmith, Ford +29,2
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia