Tästä johtui Max Verstappenin auton ongelmat – sisartallin tohelointi pilasi hollantilaisen kilpailun
Red Bull -tallin Max Verstappenilla ei ollut paras mahdollinen sunnuntai, kun hollantilainen jäi Britannian Silverstonessa vasta seitsemänneksi.
Hallitsevalla mestarilla vaikutti olevan pullat hyvin uunissa, kun Red Bull -tähti oli onnistunut nousemaan kilpailun kärkeen Carlos Sainzin tekemän ajovirheen johdosta.
Nopeasti tämän jälkeen Verstappenilla alkoi kuitenkin vauhti hiipua ja hollantilainen luuli hänen kärsineen hitaan rengasrikon. Verstappen otettiin heti varikolle, mutta ongelmat eivät korjaantuneet. Siitä eteenpäin MM-kärjen matkanteko oli yhtä tuskaa, sillä autossa ei ollut lainkaan pitoa.
Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner paljasti syyn auton ongelmille kilpailun jälkeen. AlphaTaurin Yuki Tsunodan sekä Pierre Gaslyn kolarista radalle jääneet osat vahingoittivat Verstappenin auton pohjaa.
– Kierroksella 11 hän osui radalla olleeseen romuun, joka oli irronnut AlphaTaurin autosta heidän tilanteensa jälkeen. Hänen kisansa oli sen jälkeen siinä, sillä auton pohja koki vahinkoa ja sinne juuttui AlphaTaurin etusiiven päätylevyn palanen, selvitti Horner RaceFansille.
Tämän seurauksena Verstappenin kilpuri menetti huomattavan määrän downforcea, eikä hollantilainen pystynyt muuta kuin rimpuilla mahdollisimman hyvin mukana.
Verstappen onnistui lopulta nappaamaan kuusi pistettä mukaansa. Lentävä hollantilainen johtaa edelleen MM-sarjaa merkittävällä erolla ennen tallikaveri Sergio Pereziä. Ero meksikolaiseen on 34 pistettä.
Koosteen tapahtumarikkaasta Britannian GP:stä näet alla olevalta videolta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”