Pierre Gaslylle jatkosopimus – Red Bull -siteet pysyvät
AlphaTauri tiedottaa Pierre Gaslyn jatkavan tallissa ensi kaudellakin. Näin ollen ainakin hetkeksi voidaan unohtaa puheet Gaslyn jättävän Red Bull -perheen.
Ranskalaisen uran jatkosuunnitelmista on spekuloitu pitkään ja etenkin Sergio Perezin jatkosopimus Red Bull -tallin kanssa aloitti huhumyllyn Gaslyn uran suhteen. Mediassa on spekuloitu 26-vuotiaan katselleen muihin talleihin ja katkaisevan sidoksensa Red Bull -leiriin.
– Olen ollut tiimissä nyt viiden vuoden ajan ja olen ylpeä matkasta, jonka olemme yhdessä kulkeneet. Uusien sääntöjen myötä olemme pystyneet suunnittelemaan tulevaisuuden kehityksen 18 kuukauden tähtäimellä ja meillä on hyvä pohja jatkon suhteen, sanoi Gasly tallin tiedotteessa.
AlphaTaurin tallipäällikkö Franz Tost on oletetusti mielissään ranskalaisen jatkopahvista. Tost hehkuttaa Gaslyn taitoja sanoen hänen kuuluvan ehdottomasti kuninkuusluokan eliittiin.
– Olemme äärettömän tyytyväisiä julkistaessamme hänen jatkonsa ensi kaudeksi. Hän on ehdottomasti yksi sarjan parhaista ja on todistanut kykynsä tiimissämme, sanoi Tost.
Gasly on kurvaillut kuninkuusluokassa kaudesta 2017 alkaen. Ranskalaisella on taskussa yksi osakilpailuvoitto, kolme palkintopallisijoitusta sekä 325 MM-pistettä. Nopeimpia kierroksiakin on tarttunut matkan varrella kolme kappaletta.
Viime kaudella Gasly oli yksi sarjan parhaimmista kuljettajista rullaten AlphaTauriaan jatkuvasti kuuden sakkiin. Kuluva kausi on ollut italialaistallille hieman vaikeampi ja ranskalaisella on kasassa 16 MM-pistettä. Tallien puolella AlphaTaurilla on kasassa 27 pistettä.
F1-kausi jatkuu ensi viikonloppuna Englannin Silverstonessa.
Jos twiitti ei näy, näet sen tästä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
