Kuskien kritiikki tuottaa hedelmää – Miamin rataprofiilia muutetaan jo ensi kaudeksi?
Viime viikonloppuna Miamissa ajetulla katuradalla saatetaan nähdä jo ensi kaudella muokattu rataprofiili.
Vaikka kisatapahtuma itsessään keräsi runsaasti kiitosta, sai Miamin rataprofiili monilta eri kuljettajilta runsaasti rapaa.
Radan ”Mikki Hiiri -osuus” ja tätä edeltävät betonivallit eivät miellyttäneet kuskeja ja esimerkiksi Lewis Hamilton kuvaili radan hitainta osuutta enemmän ”kuin parkkipaikalla pyörimiseksi” kilparadalla ajamisen sijaan. Myös radan liukas pinnoite aiheutti porua.
Miamin F1-radan yksi johtavista osakkaista Tom Garfinkel kertoo Autosportille heidän tekevän mitä tahansa, jotta radasta saadaan parempi. Garfinkel sanoo, että hän ei oikeastaan edes tiedä, miksi mutkien 14-15 shikaanista lopulta tuli sellainen kuin se viikonlopun kahinoissa oli.
– En tiedä kommunikomme tarpeeksi hyvin siltä osin, että miksi ja mihin kohtaan se laitettiin, sanoo Garfinkel.
– Se oli vähän kuin välttämätön paha, jos haluat radan loppuosan olevan niin mahtavan kuin se on. Siitä oli tehtävä mahdollisimman hidas, koska käytettävissä oli niin niukasti ulosajotilaa.
Garfinkelin mukaan hän on jo keskustellut asiasta tiettyjen henkilöiden kanssa, jotta tuota kohtaa voitaisiin muokata paremmaksi ensi kaudella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää