Ferrari-pomolta karu arvio tallin loppukaudesta – ”Meillä ei ole mitään mahdollisuutta selvitä tästä vuodesta”

Ferrarin vastustus F1-sarjan kulukattoa kohtaan on noussut jo uusiin sfääreihin. Sarjan kärkitallit ovat olleet viime viikkoina todella äänekkäitä siitä, miten tallit saattavat joutua jopa jättämään kilpailuita välistä pysyäkseen kauden sallimassa 140 miljoonan dollarin budjetissa.
Monacon lauantaisessa lehdistötilaisuudessa Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto ilmoitti, että tallilla ei ole mitään mahdollisuutta ajaa kautta läpi nykyisen kulukaton puitteissa.
Sääntöjen mukaan talleilla on mahdollisuus ylittää kulukatto viiden prosentin verran. Siltikin luvassa on vähintään julkinen varoitus tai pahimmassa tapauksessa MM-pisteiden menetääminen. Jos viisi prosenttia ylitetään, hylätään talli koko kaudesta.
– Tällä hetkellä meillä ei ole mitään mahdollisuutta pysyä kulukaton alla, joten tulemme ylittämään sen varmasti, Binotto kommentoi Motorsport.comille.
– Säännöissä lukee, että meillä on viisi prosenttia pelivaraa. Jos emme ylitä sitä, niin kyseessä olisi vain pieni rike. En sitten tiedä, miten rangaistus siitä muodostuisi.
– En tiedä miten me ja moni muu talli tulee selviämään tästä kaudesta. En tiedä auttaisivatko edes irtisanomiset, sillä se ei tuntuisi oikealle. Minusta sarjan tulisi miettiä, onko kulukatto tarpeellinen, jos kärkitallit joutuvat ylittämään sen jatkuvasti, Binotto päätti.
Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseurilla oli tyly kuitti italialaiselle lehdistötilaisuudessa. Ranskalaisen mukaan kehitys tulee lopettaa samalla tavalla pieneten tallien kanssa, jos varat eivät riitä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat