Valtteri Bottas Alfan rattiin jo tämän vuoden puolella? – Mercedekseltä vaaditaan joustamista

Kuva: Getty Images
Valtteri Bottas saattaa tehdä debyyttinsä Alfa Romeon puikoissa jo tämän vuoden aikana, uutisoi motorsport.com
Kyseessä olisi joulukuun puolivälissä ajettavat testit Abu Dhabissa, jolloin kuluva F1-kausi on tullut jo päätökseen.
Suomalainen on käynyt jo aiemmin vierailemassa Sveitsin Hinwillissä Alfa Romeon tehtaalla. Samassa yhteydessä Bottas sovitti itselleen penkkiä, mikäli he onnistuvat sopimaan Mercedeksen kanssa hänen hyppäämisestään välittömästi kauden päätyttyä kilpailijan kilpuriin.
Tällaisissa tilanteissa riittää kuitenkin pureskeltavaa sopimusteknisistä syistä. Tällä kertaa kuitenkin saatetaan päästä helpommalla, sillä kilpailukausi on jo Abu Dhabin rengastestien aikaan päättynyt.
Mercedeksen edustajan mukaan heillä ei ole syitä pidätellä Bottaksen hyppäämistä Alfa Romeon puikkoihin, ja että he työstävät asiaa koko ajan. Bottas itse kertoi piipahduksestaan tulevan tallinsa tehtaalla.
– Kyllä, muutama viikko sitten. Se on hyvä tehdas, joten heillä on kaikki edellytykset ollakseen vahva talli, sanoi Bottas.
Samassa Bottas varmisti, että hänelle on penkki jo valmiina, mikäli tiimit onnistuvat löytämään kultaisen keskitien asiassa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- George Russell paljasti merkittävää lisätietoa jatkosopimuksestaan
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus