F1-pomo avaa ensi kauden sprinttisuunnitelmaa – Kyseenalaisesta paalutilastoinnista ollaan luopumassa
Kuva: Getty Images
Ensi kaudella F1-sarjassa eletään suurien muutosten aikaa. Uudet autot tekevät vihdoinkin esiinmarssinsa, moottorikehitys jäädytetään ja kisakalenteri tulee olemaan historian pisin.
Myös kuluvalla kaudella kokeiltuja sprinttikisojen määrää lisätään ja niitä olisi tarkoitus kurvailla kuutena viikonloppuna, vaikka tähän ei ollakaan vielä virallista vahvistusta saatu.
Kuninkuusluokan urheilujohtaja Ross Brawn avaa sarjan suunnitelmia ensi kaudelle. Brawnin mukaan sprinttien vastaanotto on ollut pääosin positiivista.
– Erityisesti sen takia, koska perjantaisin on enemmän toimintaa kuin vain kaksi harjoitussessiota, sanoo Brawn The Telegraphille.
– Fanit, jotka ovat seuranneet lajia vuosikausia, eivät hekään ole sammuttaneet televisioitaan. Se on myös kisojen promoottoreille mielenkiintoisempaa, kun perjantaipäivistä tulee suositumpia.
Päättäjät eivät kuitenkaan halua tehdä hätiköityjä ratkaisuja, vaan katsoa ja kokeilla asioiden toimivuutta kaikessa rauhassa.
– Olemme varovaisia, koska emme halua yrittää tehdä liikaa kerralla. Ensi vuoden autot itsessään tekevät jo valmiiksi suuren muutoksen, jatkaa Brawn.
Kuluvalla kaudella sprinttiformaatissa on herättänyt keskustelua paalupaikan tilastointi. Paalupaikka on merkitty virallisen tilastoinnin mukaan lauantain sprinttikilpailun voittajalle, eikä perjantain aika-ajojen nopeimmalle kuljettajalle. Brawn kertoo itsekin olevan toiveikas, jotta tätäkin saataisiin muokattua.
– Aiomme edelleen keskustella oikeanlaisesta tulkinnasta. Se on yksi listalla olevista asioista, sanoo pitkän linjan formulamies.
Myös sprinttikisojen pisteytys on puhuttanut formulakansaa jonkin verran ja myös tätä tullaan käymään läpi, ennen kuin ensi kauden suunnitelmia lyödään lopullisesti lukkoon.
– Pohdimme sitä, voisiko sprinttikisoista jakaa enemmän pisteitä. Se voisi tehdä lauantaista mielenkiintoisemman kuljettajille, toteaa Brawn.
– Mutta tässäkin on taas se, ettei voi jakaa liikaa sunnuntain kilpailua silmälläpitäen.
Ensi kauden sprinttikilpailuiden näyttämöt ovat myös tässä vaiheessa vielä vahvistamatta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia