Pettynyt Valtteri Bottas oli yllättynyt Red Bullin vauhdista lauantain aika-ajoissa – suomalainen selitti, missä viimeinen kierros meni pieleen
Kuva: Getty Images
Mercedeksen Valtteri Bottas oli pettynyt omaan suoritukseensa lauantain aika-ajon jälkeen. Vasta neljänteen ruutuun selvinnyt suomalainen putoaa rangaistuksensa takia yhdeksänneksi.
Suomalainen otti vastuun heikosta viimeisestä aikakierroksestaan. 32-vuotiaan mukaan radan viimeinen sektori oli se, missä mahdollisuus paaluun menetettiin.
– Tämä tulos ei ollut se, mitä lähdimme hakemaan tänään. Ensimmäinen kierros Q3-osiossa oli ihan hyvä, mutta viimeinen sektori oli huono. Auto aliohjasi ja jarrut lukittuivat. Sama toistui toisella yrityksellä.
Data puoltaa Bottaksen selitystä. Suomalainen hävisi nopeimmalla kierroksellaan yli kolme kymmenystä tallikaverilleen Lewis Hamiltonille. Viimeinen yritys session lopussa jätti suomalaisen peräti seitsemän kymmenystä kärkiajasta.
– Red Bull oli tänään meitä nopeampi. Se on vähän yllättävää, mutta heillä on hyvä auto. He paransivat selvästi perjantaista.
Bottas joutui ottamaan kauden kuudennen polttomoottorinsa USA:n osakilpailuun, joten 32-vuotias putoaa viisi lähtöruutua taaksepäin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”