Lewis Hamilton myöntää: ”Hänen olisi pitänyt voittaa Bahrainissa ja Bakussa”
Kuva: Getty Images
Lewis Hamiltonin ja Max Verstappen ovat ottaneet useasti yhteen radalla kuluvalla kaudella.
Hamilton kertoo De Telegraafille oppineensa tunnistamaan tilanteita, jolloin hollantilaista vastaan kannattaa perääntyä ja milloin ei.
Seitsenkertainen mestari muistelee itseään oman uransa alkuaikoina, vaikkakin Verstappen on jo ikäänsä nähden todella kokenut kuljettaja. Britti oli itsekin aikanaan välillä liian aggressiivinen ja silloin saattoi kolista useammin kuin tarvitsikaan.
– Minullakin oli aika, jolloin olin usein liian aggressiivinen ja olisi pitänyt perääntyä, kertoo Hamilton.
– Esimerkiksi taistelu Felipe Massaa vastaan, jolloin otin liikaa riskiä ja vaurioitin etujousituksen. Kisa päättyi siihen, muistelee britti.
– Olen paljon kypsempi nykyään. Kyllä, peräännyn tietyissä tilanteissa ajaessani Maxia vastaan, koska muuten osuisimme useammin toisiimme. Yritän olla toisella tapaa häntä fiksumpi, jatkaa Mercedes-tähti.
Hamiltonin F1-ura starttasi jo kaudella 2007, joten on sanomattakin selvää, kuinka kokeneesta rattimiehestä on kyse. Jokainen kausi on kuitenkin omalla tapaa erilainen ja vastustajat vaihtuvat.
– Taistelemme eri tiimejä vastaan ja nytkin Red Bullilla on ollut jo pitkän aikaa etu tällä kaudella, jatkaa britti.
– Maxin olisi pitänyt voittaa Bahrainissa ja Bakussa esimerkiksi. Hänellä olisi paljon suurempi johto nyt, pohti Hamilton.
Max Verstappen johtaa MM-sarjaa viiden pisteen erolla ennen Lewis Hamiltonia. Tilanne on Venäjän GP:ssä herkullinen, kun hollantilainen starttaa moottorirangaistuksen myötä joukon hänniltä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”