Kaikkensa tehnyt Lewis Hamilton toivoo autoonsa lisää vauhtia – ”Heillä on runsaasti voimaa suorilla”
Kuva: Getty Images
Ranskan GP:ssä toiseksi sijoittunut Lewis Hamilton toivoo hänen tallinsa löytävän jostain lisää vauhtia.
Toisesta ruudusta matkaan lähtenyt britti onnistui startissa ottamaan kilpailun komentoonsa, mutta Red Bull oli varikkokäyntien yhteydessä etevämpi.
Hamilton johti suurimman osan kilpailusta, mutta kahden pysähdyksen taktiikkaan vaihtanut Max Verstappen onnistui kilpailun toiseksi viimeisellä kierroksella ohittamaan brittimestarin.
Hamilton sanoi kilpailun jälkeen, että yksi stoppi oli heille ainut vaihtoehto, sillä he olisivat joka tapauksessa tippuneet Verstappenin taakse, mikäli he olisivat tehneet samoin.
– He olivat joka tapauksessa jo edellä, koska he tekivät stopin aiemmin. Ainut vaihtoehto oli vain pysyä radalla. Meillä ei ollut mahdollisuutta ohittaa heitä radalla, sillä heillä tuntui olevan uskomaton määrä voimaa suorilla, sanoi britti kilpailun jälkeisessä haastattelussa.
– Olen tyytyväinen tulokseen niin vaikean perjantain jälkeen.
– Emme toki voittaneet, mutta olimme aika paljon johdossa. Lopussa ei vain ollut renkaita jäljellä, joten he pystyivät ohittamaan minut, mutta se oli silti hyvä kisa, pohti Hamilton.
Hamilton lisäsi vielä, että heidän on kaivettava jostain lisää vauhtia, mikäli he aikovat vielä tosissaan haastaa Red Bullia MM-taistossa. MM-kärkikaksikko tarjosi tänäänkin loistavaa viihdettä nälkäiselle formulakansalle.
– Jostain täytyisi löytää lisää vauhtia. Hävisimme tänään eniten suorilla, joten meidän täytyy tutkia sitä ja selvittää mistä on kyse, sanoi Hamilton.
– Meillä on vieläkin hyvä paketti, mutta en vain ole varma, että minkä takia menetimme paikkamme tänään.
Seitsenkertainen maailmanmestari yllättyi rengaskulumasta ja jakoi kunniaa kilpailun voittaneelle Red Bull -tallille.
– Oli yllättävää kuinka aikaisin eturenkaat alkoivat kulumaan. Heillä oli kuitenkin hyvä taktiikka ja se toimi heille tänään paremmin, sanoi Hamilton.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”