Nähtiinkö Portugalissa merkkejä vanhan mestarin heräämisestä? – ”Sain ensimmäistä kertaa autosta kaiken irti”
Kuva: Getty Images
F1-sarjan kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso uskoo pääsevänsä pikkuhiljaa vaaditulle tasolle.
Alonso teki täksi kaudeksi paluun F1-sarjaan, ja on esiintynyt vaatimattomasti kauden kahdessa ensimmäisessä kilpailussa. Portugalin GP:ssä vanha mestari nousi kuitenkin hienosti 13:sta ruudusta aina kahdeksanneksi asti, aivan tallikaveri Esteban Oconin perään.
Alonsolta kysyttiin Sky Sportsin haastattelussa, nähtiinkö Portugalissa ”vanhan gladiaattorin” paluu? Espanjalainen oli suorituksestaan iloinen ja vastasi kysymykseenkin varovaisen myöntävästi.
– Hieman kyllä, voin yhtyä tuohon, sanoi Alonso.
– Bahrainissa olin kaikenkaikkiaan todella varovainen ja yritin vain päästä kisassa maaliin. Imolassa oloni autossa oli todella epämukava vallitsevien olosuhteiden vuoksi.
– Tämä oli ensimmäinen kisa, jossa uskon saaneeni revittyä autosta maksimin irti. Olin harmissani eilisen aika-ajon jälkeen ja siitä aiheutunut vihaisuus näkyi tänään radalla, kertoi espanjalainen.
Alonson mukaan kilpailu oli hyvä ja hauskaa riitti. Alpine taisteli myös toista McLarenia ja Ferraria vastaan, tilanne johon ranskalaistalli ei kahdessa ensimmäisessä kilpailussa ole pystynyt.
– Uskon ottaneemme askeleen eteenpäin suorituskyvyssä ja toivon tämän olevan meidän todellinen vauhtimme, värjäili Alonso.
Parannettavaa jäi kuitenkin tälläkin kertaa, sillä Alonson aika-ajo oli pienoinen pannukakku. Espanjalainen jäi aika-ajojen toisessa osiossa hänen tallikaveristaan lähes sekunnin päähän ja tuloksena oli 13:s lähtöruutu.
– Se on vieläkin pieni mysteeri, mitä eilen tapahtui. Minulla ei ollut hyvä tuntuma autossa ja se aiheutti aika paljon haittaa kisalleni, viittasi Alonso heikkoon lähtöruutuunsa.
– Yritän tehdä parempaa työtä Barcelonassa ja Monacossa. Lauantait ovat todella tärkeitä, sillä ohittaminen on melko vaikeaa. Kotitehtäviä riittää, mikäli haluan starttaa lähempää kärkeä, pyöritteli Alonso.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia