Daniel Ricciardo kyseenalaistaa Mercedeksen kilpailuasetelman: ”Lewis Hamilton ei ole ainoa, joka voisi voittaa sillä autolla”
Kuva: Getty Images
Kuinka paljon Lewis Hamiltonin kuudesta maailmanmestaruudesta viimeisen seitsemän vuoden aikana johtuu englantilaisen ajotaidoista ja kuinka paljon miestä kuljettavasta saksalaisesta raketista?
Tähän kysymykseen on haettu vastausta siitä saakka, kun Mercedeksen seitsemän peräkkäisen mestaruuden putki vuonna 2014 käynnistyi. Tuoreessa Square Milen haastattelussa keskiviikkona, McLarenin Daniel Ricciardo kertoi oman mielipiteensä asiasta.
– Ollakseni diplomaattinen, en usko Lewiksen olevan ainoa, joka pystyisi voittamaan kilpailuja siinä autossa, australialainen toteaa.
– Se on tietenkin vain minun mielipiteeni, mutta sanoisin George Russelin näyttäneen sen olevan mahdollista, aika lailla kukistettuaan Valtteri Bottaksen viime kaudella (Sakhirin osakilpailussa). Voidaan käydä keskustelu, että onko Lewiksella kaikkein vaikein kilpailutilanne.
– Sanoisin, että vaikka emme halua olla epäkunnioittavia Lewista kohtaan, uskooko moni F1-kuljettaja pystyvänsä kukistamaan hänet? Kyllä. Olen melko varma siitä.
Ricciardo kuitenkin myöntää, ettei monikaan muista kuljettajista ole joutunut kokemaan urallaan samanlaista painetta menestyä kuin hallitseva maailmanmestari.
– Kukaan meistä ei ole kokenut sellaista. Kukaan meistä ei ole joutunut käsittelemään sellaista vuosi toisensa jälkeen. Silti lähes joka viikonloppu hän tulee paikalle huippukunnossa.
– Joten kyllä, hänellä on paras auto, mutta hänen myös oletetaan voittavan joka osakilpailussa. Ja jos hän ei onnistu, ihmiset alkavat ihmetellä ”mitä Lewikselle on tapahtunut”, mies päättää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys