Sergio Perez lähtee itseluottamusta puhkuen uuteen kauteen – ”En näe yhtään syytä, miksei tämä toimisi”
Kuva: Getty Images
Red Bullille täksi kaudeksi siirtynyt Sergio Perez uskoo pärjäävänsä hyvin energiajuomajättien haalareissa.
Monet muistavat Perezin ajaneen vain sarjan pienemmissä talleissa, kuten Sauberilla, Force Indialla ja Racing Pointilla, joista kaksi jälkimmäistä olivat sama talli nimen vain vaihtuessa. Itse asiassa liittyminen Red Bullin leiriin ei ole Perezin ensimmäinen kerta menestyksekkäässä ja voittavassa F1-tallissa. Kaudella 2013 Perez nähtiin yhden kauden ajan edellisellä kaudella kilpailuita voittaneen Mclaren-tallin riveissä.
– Liityin Mclarenille luultavasti täysin väärään aikaan, sillä se oli heille juuri sellainen vuosi, kun heillä alkoi kaikki mennä pitkin alamäkeä, kertoi Perez F1-sarjan Beyond The Grid –nimisessä podcast-ohjelmassa.
Perez sijoittui tuolloin MM-sarjassa vasta sijalle 11, jääden tallikaveri Jenson Buttonista 24 pisteen päähän. Perez muisteleekin tuota monien vuosien takaista kauttaan brittitallin riveissä sanoen, ettei se mennyt niin huonosti, miltä se ulos päin näytti.
– Mielestäni pelkästään ajosuorituksia katsomalla, se meni itse asiassa ihan hyvin. Olin Jensonia nopeampi aika-ajoissa ja kokonaisuutena se oli positiivinen sesonki. Siellä oli myös joitain poliittisia asioita seassa, joihin en pystynyt vaikuttamaan, lisäsi Perez.
Nyt 31-vuotiaana ja 191 osakilpailua vyöllään meksikolainen on varmasti paljon valmiimpi ja kokonaisempi kuljettaja kokeilemaan siipiensä kantokykyä huipputallin puikoissa. Hän uskookin olevansa nyt myös oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
– Red Bullilla on nyt hyvä meininki (momentum) päällä ja runsaasti uskoa omaan tekemiseensä. Tiimi on hyvä ja he ovat jatkuvasti menossa oikeaan suuntaan, Perez fiilisteli.
Viime kaudesta puhuttaessa, Perez itse ehti jo luulla hänen uransa ehkä tulevan jo kenties lopullisesti päätökseen. Sitten yhtäkkiä asioita alkoi tapahtumaan ja mies saalisti myös vihdoin ja viimein uransa avausvoiton Sakhirin GP:ssä.
– Viime kausi oli vaikea ja todellista vuoristorataa. Sairastuin koronaan ensimmäisenä kaikista kuljettajista, joten siitä tuli luonnollisesti aika iso haloo ja kaikki ikään kuin katsoivat minua ”outona tyyppinä.”
– Kaikki luulivat, että F1-sarja on sille (koronalle) luodinkestävä, joten sain paljon kritiikkiä ja jouduin jättämään urani kriittisimmillä hetkillä kaksi osakilpailua väliin. Olin menettämässä ajopaikkani ja mahdollisuudet antaa näyttöjä vain vähenivät entisestään, muotoili Perez.
Viime kausi oli jo lähentelemässä loppuaan, kun Racing Point ilmoitti Perezin sopimuksen päättämisestä, vaikka hänellä olisi ollut vielä kaksi vuotta hänen kolmivuotisesta sopimuksestaan jäljellä.
– Jossain vaiheessa ajattelin jo urani olevan tässä, sillä olen pyörinyt täällä jo kymmenen vuotta. Koin asian niin, että olen jo todistanut itselleni pystyväni tähän, enkä halunnut mennä johonkin talliin vain roikkuakseni mukana.
– Loppukauden aikana asiat etenivätkin pikaisesti oikeaan suuntaan ja minulla olikin vaihtoehtoja kaudelle 2022. Ajattelin jo, että jos en ole ensi kaudella mukana, tulen takaisin 2022.
– Sitten Red Bull olikin yhtäkkiä tosissaan jo ensi kaudesta ja sitten se vain tapahtui, iloitsi Perez.
Perez pääsee siis toista kertaa urallaan menestykseen ja osakilpailuvoittoihin tottuneeseen tiimiin. Hän mainitsikin Red Bullin ykkösprioriteetin olevan voittaa ja tuoda tulosta viikonlopusta toiseen. Edelliset kaudet keskikastissa ei välttämättä aina ole näin ollut, sillä esimerkiksi Racing Pointinkin uutisoitiin jossain vaiheessa kärsineen talousvaikeuksista. Perez on raivaamassa tietään selviytyjästä voittajaksi.
[readmore from=Red-Bull]
– Tavoitteena on voittaa ja maksimoida koko potentiaali, enkä näe yhtään syytä, miksei tämä toimisi, fiilisteli meksikolainen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys