Kolmannen F1-kautensa aloittava Lando Norris saa vierelleen uuden tallikaverin tulevalle kaudelle. Carlos Sainz hyppäsi Ferrarin kelkkaan, joten seitsemän osakilpailua voittanut Daniel Ricciardo hyppää brittitallin puikkoihin Norrisin vierelle.

21-vuotias ei ole kuitenkaan huolissaan haasteesta. Norrisin mielestä Ricciardon sekä Sainzin välillä ei ole paljoa eroa taidon suhteen.

– En usko, että Danielin saapuminen talliin vaikeuttaa minun työtäni paljoa. Työskentelin Carlosin kanssa ja hän on todella taitava kuski. Väitän, että Carlos tekee joitakin asioita paremmin verrattuna Danieliin, Norris kertoo Grandpx-newsin mukaan.

– Toki tilanne on myös toisinpäin, mutta kokonaisuudessa en näe, että Daniel olisi mitenkään suuri harppaus eteenpäin taitotasolta. Hänene hartioillaan on myös enemmän paineita. Hän on kokeneempi ja hänen odotetaan menestyvän.

Norrisin mielestä Ricciardolla tulee olemaan vaikeaa hänen kanssaan verrattuna toisinpäin.

– On vaikeampaa olla kokenut kuski nuorta kuljettajaa vastaan. Olen vasta urani alkuvaiheilla, mutta minun täytyy pistää parastani. Tekosyyt ovat kohdallani loppu, Norris päättää.