Näin F1-sarjan säännöt muuttuvat kaudeksi 2021 – luvassa budjettikatto ja liuta teknisiä uudistuksia

© Kuva: Getty Images

F1-sarja uudistaa sääntöjään muun muassa tallien rahankäytön ja autojensa aerodynamiikan osalta kaudeksi 2021.

Merkittävin uudistuksista on kiistatta kaikkia talleja koskettava vuotuinen 145 miljoonan dollarin budjettikatto. Ensi vuonna katto laskee vain 140 miljoonaan ja sitä seuraavana 135 miljoonaan.

Aerodynamiikan osalta uusiksi on menossa kilpureiden jarrukanavien siivekkeiden, pohjalevyjen ja ilmanohjaimien muotoilu.

FIA ottaa myös käyttöönsä uuden aerodynamiikkaosien liukuvan testausskaalan.

Liukuva skaala tarkoittaa käytännössä sitä, että heikoiten viime kaudella pärjänneet tallit saavat parempiaan enemmän aikaa hioa ensi vuoden autonsa aerodynamiikkaa tuulitunnelissa ja tietokonemallinnosten avulla.

Pirelliltä on tulossa tuttuun tapaan ensi kaudeksi upouusia rengasseoksia.

F1-autojen minimipainoa nostetaan tänä vuonna 746 kilosta 752 kiloon. Voimayksiköiden vähimmäispaino nousee 145 kilosta 150 kiloon.

Kaiken lisäksi FIA aikoo valvoa entistä tarkemmin muiden tallien osien kopiointia. Myös kohuttu DAS-kaksiakseliohjausjärjestelmä tullaan kieltämään ensi kaudesta lähtien.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.