– Hän ei loistanut tänään.

Toto Wolffin kommentti Sakhirin kilpailun jälkeen oli paljonpuhuva. Valtteri Bottas jäi kärkikolmikon ulkopuolelle jo kolmatta kertaa peräkkäin sekä neljättä kertaa kuudessa kilpailussa.

Kaiken lisäksi hopeanuolen puikkoihin ensimmäistä kertaa hypännyt George Russell pyyhki suomalaisella lattiaa sunnuntain kilpailussa. Otetaan pois Mercedeksen sekoilu varikolla. Bottaksen vauhti ei ollut lähelläkään 22-vuotiaan tasoa.

Nyt kysymys kuuluukin: Onko suomalaisen aika Mercedeksellä lähestymässä loppuaan?

Kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta. Bottas on äärimmäisen nopea lauantaisin. Suomalaisen 16 paalupaikkaa puhuvat puolestaan. Vastapuolella ajaa kuitenkin kaikkien aikojen menestyksekkäin kuljettaja.

Mercedes juhli tallin seitsemättä perättäistä maailmanmestaruutta. Kuva: Getty Images

Bottaksen sekä Lewis Hamiltonin ero aika-ajossa on ollut britin hyväksi keskimäärin vain kymmenyksen.

Ongelmat nostivat päätään kuitenkin Sakhirissa. Russell hyppäsi autoon kylmiltään ja jäi 31-vuotiaasta vain kaksi sadasosaa. Bottas lähes kihisi raivosta session jälkeen, vaikka paalupaikka tarttui mukaan. Marginaalit olivat liian pienet.

Kilpailu oli taattua Bottasta: reaktio valoihin oli mainio, mutta sitten luisteltiinkin kun Kymijärven jäällä konsanaan. Russell ohitti suomalaisen helposti ja ajoi heti kahden sekunnin kaulan.

Radalla Bottas ei pystynyt vastaamaan brittikuljettajan vauhtiin. Sama on käynyt monta kertaa tällä kaudella. Tällä kertaa tahtia ei kuitenkaan määrännyt Hamilton, vaan kaksi päivää autossa viettänyt Williams-kuski.

Hamiltonin jatko ei Russellin loiston takia ole vaarassa. Se on britistä itsestään kiinni. Mutta Bottas leikkii tällä hetkellä F1-urallaan.

Suomalainen on selvä siipimies seitsenkertaiselle maailmanmestarille. Bottas ei ole istunut F1-sarjan huipulla ajotaitojensa takia. 31-vuotias on ollut ideaali kuljettaja varmistamaan Mercedeksen menestystä tallina.

Bottaksen Sakhirin kilpailu oli katastrofi. Kuva: Getty Images

”Valtteri, päästä Lewis ohi, Valtteri, ethän hyökkää Lewistä vastaan, olette eri strategioilla”. Nico Rosberg olisi vähät välittänyt tallinsa toiveista. Suomalainen on ymmärtänyt tilanteensa ja ottanut siitä kaiken irti.

Russellin suoritus muutti kaiken. Talli riensi lohduttamaan brittiä epäonnisen tuloksen johdosta.

Ajoit kuin mestari, Wolff kehui Russellia.

Bottakselle liikeni vain kylmää olkapäätä. Suomalaisella oli unelmien tilaisuus todistaa, että hän kuuluu F1-sarjan eliittiin. Ainoa syy, mikä pysäyttää suomalaisen dominoinnin on Hamilton.

Aseen piippu osoitti kuitenkin väärään suuntaan.

Kun kissa oli poissa, ei hiiri pystynytkään nousemaan pöydälle, saati tanssimaan siellä. Ja kyseinen epäonnistuminen heijastettiin koko maailmalle. Jos Russell ajaa Mercedestä vielä Abu Dhabissa, tulee kilpailu määrittämään Bottaksen F1-uran.

Tappio Russellille tarkoittaisi todennäköisesti hyvästejä. Ja ehkä ihan hyvästä syystä.