Karu tilasto! Näin pahasti Max Verstappen peittosi potkut saaneen F1-tallitoverinsa tänä vuonna

F1-sarja julkaisi tilaston, jossa vertaillaan Red Bullin tämän vuoden kuljettajien Max Verstappenin ja Alex Albonin tuloksia. Lukemat olivat varsin selvästi hollantilaisen eduksi.
Kauden 2019 parhaana tulokkaana palkitulta Albonilta odotettiin tänä vuonna paljon. F1-lupauksen toivottiin haastavan Verstappenia ja hallitsevia maailmanmestareita Mercedestä toden teolla.
Toisin kuitenkin kävi. Albon oli kuin varjo entisestään radalla. Tulokset olivat toinen toistaan heikompia ja kauden päätteeksi brittiläis-thaimaalaisen nimi löytyi vasta MM-sarjataulukon seitsemänneltä sijalta.
Suoritukset olivat valitettavasti aivan liian huonoja Red Bullin johtoportaan makuun. Albon sai ohikaudestaan palkinnoksi lähtöpassit energiajuomayhtiön riveistä.
F1 julkaisi joulun alla tilastografiikkaa Albonin kaudesta verrattuna kolmannen sijan MM-taistossa vieneeseen Verstappeniin.
Tilasto kertoo varsin karua kieltä. Hollantilainen päihitti tallitoverinsa aika-ajoissa, kisoissa ja MM-pisteissä. Albon oli tilastojen paremmalla puolella vain keskeytysten määrässä.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren tyrmäsi hurjan huhun Donald Trumpista
- Ferrari havittelee Red Bullin pomoa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat