Portugalin GP:n voittaja Lewis Hamilton häkeltyi uudesta F1-ennätyksestään – ”En olisi osannut kuvitellakaan tätä”
Kuva: Getty Images
Portugalin GP:n voittanut Lewis Hamilton kertoi lyöneensä itsensäkin ällikällä noustuaan F1-sarjan kaikkien aikojen voittotilaston kärkeen.
Vaikka Algarven osakilpailun lähtö oli vähintäänkin kaoottinen, ruutulipulle tultaessa marssijärjestys näytti turvallisen tutulta. Voiton vei jälleen kerran kuusinkertainen maailmanmestari Hamilton tallitoverinsa Valtteri Bottas perässään.
Hamilton nousi saavutuksellaan Michael Schumacherin ohi kaikkein aikain osakilpailujen voittojen määrässä. Saksalaislegendan saldo oli 91. Hamiltonilla on nyt yksi enemmän.
Vaikka virstanpylväs näytti suorastaan väistämättömältä, ei englantilainen ollut uskoa sitä itsekään palkintokorokkeen korkeimmalle askelmalle kiivetessään.
– En olisi osannut koskaan kuvitellakaan olevani tässä, missä olen tänään. Minulla ei ollut kristallipalloa, kun päätin tulla tähän talliin. Tässä nyt kuitenkin olen ja ainoa mitä voin kertoa teille on se, että yritän ottaa kaiken irti jokaisesta päivästä, Hamilton taivasteli.
– Vaatii hetken aikaa, että tämän ymmärtää. Puskin yhä täyttä häkää tullessani maaliviivan yli. Olen yhä vahvasti henkisesti kisavaihteessa. En pysty löytämään oikeita sanoja tällä hetkellä, brittitähti naurahti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys