Mercedes-pomo haluaa Lewis Hamiltonilta vastauksen sopimustilanteeseen – ”Se päätös täytyy tehdä tällä kaudella”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff haluaa, että sopimustilanne Lewis Hamiltonin kanssa saataisiin sovittua ennen kauden 2021 alkua. Itävaltalaisen mukaan saksalaistalli ei voi odottaa hallitsevan maailmanmestarin päätöstä ensi vuoteen.
Hamiltonin siirto hopeanuolten riveihin oli lottovoitto. Britti on voittanut viisi maailmanmestaruutta 2010-luvulla ja kuudes on tähtäimessä tällä kaudella. Kaiken lisäksi Mercedes on voittanut kuusi valmistajien mestaruutta peräkkäin, kaikkien aikojen menestyksekkäin putki F1-sarjassa.
Hamilton on kuitenkin ilman sopimusta tulevalle kaudelle. Lähteiden mukaan sopimus olisi lähellä, mutta mitään ei ole vielä julkistettu.
– Päätös täytyy saada kauden aikana, emme voi aloittaa uutta vuotta ilman varmuutta kuljettajakaksikosta, Wolff kommentoi Channel 4 –kanavalle.
– Uskon kuitenkin, että tilanne jatkuu samanlaisena. Näin intensiivisellä kaudella emme ole ehtineet pyhittää kokonaista päivää Lewiksen kanssa keskustellaksemme sopimuksesta, sillä kaikki haluavat toipua koitoksista välipäivinä.
– Tilanne on rento, mutta olemme jo sopineet, että aiomme istua alas ja kaivaa vanhan sopimuksen esille ja kysyä häneltä, ”mitä haluat, että muutamme tästä”?
Wolffin mukaan Hamilton on ansaitusti sukupolvensa parhaiten palkittu kuljettaja.
– Hän on aina ollut parhaiten palkattu ja hän tulee aina olemaan.
– Olemme antaneet hänen toimia vapaasti, matkailla sekä seurata hänen mielenkiinnon kohteita, mikä ei ole normaalia muille kuljettajille.
– Sopimuksen avain on suoritustaso. Me tuotamme hänelle voittavan paketin ja hän antaa kaikkensa ja voittaa. Hän ei ole koskaan pettänyt meitä, emmekä me häntä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”