Kimi Räikkösen F1-tallipomolta ylistystä Michael Schumacherin pojalle – ”Tulevan maailmanmestarin elkeet”
Kuva: Getty Images
Alfa Romeon tallipäällikön Frederic Vasseurin mielestä Mick Schumacherilla vaikuttaa olevan kaikki eväät nousta vielä aikanaan F1-maailmanmestariksi.
Formula 2 -sarjan MM-taistelua parhaillaan johtavan saksalaislupauksen nousua kuninkuusluokkaan on odoteltu vesi kielellä jo pitemmän aikaa formulafanien keskuudessa.
Formulalegenda Michael Schumacherin pojan lahjakkuus ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Ferrarin nuorten kuljettajien akatemian kasvatti on päänyt jo testaamaan sekä Alfa Romeon että Ferrarin F1-autoja.
Nürburgringin kisaviikonloppuna Schumacher pääsee jälleen Alfa Romeon C39-kilpurin rattiin perjantain vapaissa harjoituksissa. F1-lupausta odotetaan jo innolla sveitsiläistallin leirissä.
– Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Mick olisi yksi alasarjojen suurimmista lahjakkuuksista. Hänen viime aikojen tuloksensa ovat osoittaneet sen. Hän on tietenkin nopea, mutta hän on myös tasaisen varma ja kypsä ratin takana. Kaikki tulevan mestarin elkeet, tallijehu hehkutti.
– Hän vakuutti meidät työmoraalillaan ja lähestymistavallaan ajamista kohtaan niillä kerroilla, kun hän oli meidän kanssamme viime vuonna. Odotan taas innolla työskentelyä hänen kanssaan Nürburgringillä, Vasseur intoili.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys