F1-tallipäällikkö positiivisesta koronatestistä – ”Se on karu muistutus”
Kuva: Getty Images
Myöhään torstai-iltana uutisoitiin, että F1-kuljettaja Sergio Perez on saanut koronavirustartunnan. Meksikolainen ei voi osallistua viikonlopun osakilpailuun. Perezin paikkaajana toimii Nico Hülkenberg.
Tartunta oli ensimmäinen F1-kuljettajalle tällä kaudella, ja vasta kolmas kaiken kaikkiaan F1-henkilöstöstä. Tallit ovat operoineet ensimmäiset kilpailut omissa ”kuplissaan” vähennetyllä henkilöstöllä.
Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner sanoi lehdistötilaisuudessa, että Perezin tapaus on karu muistutus viruksen vaarasta.
– Joskus Formula ykkösissä tuntuu siltä, että elämme karanteenissa omissa kuplissamme joka tapauksessa, Horner kommentoi Autosportin mukaan.
– Mutta silloin kun tämä tapahtuu kuljettajalle kuten Perezille, johon tilanne vaikuttaa suuresti, toimii se karuna muistutuksena miksi kaikki säännöt ovat tällä hetkellä niin tiukat.
– Olemme yhdessä tallina sekä sarjana noudattaneet sääntöjä, jotka estävät turhan kontaktin työntekijöiden välillä. Se on vaikeaa, mutta tarpeellista. Virus ei ole vielä hävinnyt.
– Kilpailemme maissa, jossa tilanne viruksen suhteen on vielä vaiheessa. Näissä tilanteissa meidän pitää yhdessä pitää huolta, että protokollaa noudatetaan. Toistaiseksi FIA ja tallit ovat noudattaneet sääntöjä hyvin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia