F1-autoihin lisää aerodynaamisia muutoksia – nyt uudistuvat myös kilpurien pohjat
Kuva: Getty Images
FIA lisäsi tulevaan sääntöuudistuspakettiinsa autojen pohjien aerodynaamisen muotoilun muutoksia.
Alun perin jo ensi vuodeksi kaavailtujen mullistavien sääntömuutosten voimaantuloa jouduttiin siirtämään vielä yhdellä kaudella eteenpäin koronaviruspandemian vuoksi.
Pirellin oli määrä uudistaa samalla F1-renkaansa. Nyt tuoreita kumeja ei kuitenkaan päästä käyttämään vielä ensi kaudella.
Autot pysyvät enimmäkseen samanlaisina viime kauteen verrattuna. Talvikaudella tehdyn aerodynaamisen kehityksen vaikutuksia halutaan tasapainottaa tarkennuksilla F1-sääntökirjan määräyksiin autojen pohjista.
Kilpurien pohjien aerodynaamista muotoilua tulee rajoittamaan jatkossa ”poikkeusalue”, joka sijaitsee auton sivuilla takarenkaiden edessä.
Käytännössä linjaus tarkoittaa sitä, ettei monia aiemmin sallituista leikkauksista ja muotoiluista pohjissa saa enää käyttää.
Aiemmin kyseistä pohjan aluetta on hyödynnetty turbulenssin kulkeutumisen estämisessä takarenkaista hajottimeen.
Myös pohjan joustotestit ovat jatkossa entistä tarkemmat. Auton ulkokuori saa poiketa tästä lähtien vain kahdeksan millimetriä pystysuunnassa, kun taas aiemmin sallittu lukema oli kymmenen millimetriä.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen varoittaa: ”Kaikki tulevat olemaan vaikeuksissa”
- Renkaat pettivät Tuukka Taposen – tylysti ulos pisteiltä
- Jyväskylän SM-ralli 2026: Tulokset
- Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä