Formula 1 -sarja on peruuttanut kaikki toukokuulle suunnitellut MM-osakilpailut koronaviruksen leviämisen torjumiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että Hollannin, Espanjan ja Monacon kilpailuja ei ajeta ainakaan alkuperäisinä ajankohtina.

[readmore from=”koronavirus”]

Hollannin GP oli määrä ajaa toukokuun alussa. Hollannin Zandvoortissa on edellisen kerran ajettu vuonna 1985 ja kisaa varten tehtiin isoja kunnostustöitä. Loppukuulle suunniteltu Monacon GP on puolestaan yksi sarjan klassikkokisoista. Se on ajettu jokaisena MM-sarjan kautena.

F1 kertoi tiedotteessaan, että sen ja kansainvälisen autourheiluliitto FIA:n prioriteetti on varmistaa tallien ja fanien turvallisuus.

F1 ja FIA kartoittavat mahdollisuuksia ajaa kilpailut myöhemmin tänä vuonna. Sarjan kesätauko siirrettiin eilisen kokouksen tuloksena elokuulta huhtikuulle, jotta elokuulla voidaan ajaa rästikisoja.

Kaikkiaan kilpailuja on peruttu nyt koronaviruspandemian takia seitsemän.