Näkökulma: Max Verstappen, turpa tukkoon! Olet kuin Ayrton Senna – niin hyvässä kuin pahassa

Kukaan ei voi kiistää Max Verstappenin lahjakkuutta, mutta hollantilaisen täytyy silti kasvaa vielä aikuiseksi, kirjoittaa SuomiF1-sivuston esimies Juuso Taipale.
Verstappen on kuljettaja, joka tarjoaa uutisaiheita kaikella tekemisellään. 22-vuotias hollantilainen osaa yhtä lailla taikoa radalla häikäisevän mykistäviä ajosuorituksia, tai päästää suuustaan sammakoita, jotka aiheuttavat melkoista tunnekuohuntaa faneissa.
[readmore from=”Näkökulmat”]
Uusin kirjaus tähän valtavan pitkään jälkimmäiseen listaukseen saatiin eilen aika-ajojen jälkeen, kun Red Bull -kuski laukoi lehdistötilaisuudessa sääntörikettään ylimielisesti vähätteleviä kommentteja. Oikeus kuitenkin toteutui, kun muuten ilman sanktiota jäämässä ollut Verstappen tiputettiinkin paalupaikalta nelosruutuun.
Oikeus tapahtui, ja sen olisi syytä toimia Verstappenille herätyksenä. Mies saa paljon anteeksi olemalla niin pirun taitava kuljettaja, mutta rajansa kaikella.
Kuten kaikki muutkin mestarit, Ayrton Senna ja Michael Schumacher etunenässä, ei Verstappenkaan ole halukas kumartamaan kenenkään edessä omaa etua tavoitellessaan. Hän tietää, että formulamaailman huipulla pärjäävät vain armottomat.
Verstappenia on verrattu usein legendaariseen brassikuljettajaan Sennaan, joka muistetaan paitsi kenties koko lajin historian parhaana kuljettajana, myös periksiantamattomana ja taistelutilanteissa armottomana ratinvääntäjänä. Senna oli kuljettaja, joka ei ollut omasta mielestään koskaan väärässä.
Verstappenin tapauksessa tämä kuulostaa kovin tutulta. Sennalla oli kuitenkin sanojensa vastapainoksi esittää melkoinen meriittilista, Verstappenilla on siihen vielä matkaa. Kukkoilu voi nopeasti kosteutua.
Tällä kertaa suun pitäminen tukossa olisi auttanut miestä pitämään paalupaikkansa. Vaikka hän oli vakuuttunut oikeassaolemisestaan (jota hän ei ollut), olisi se kannattanut pitää omana tietonaan.
Ylimielisyys kun ei ole muista kaunista katsottavaa.

TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan