Etusiivet F1-maailman ”hittituote” tällä hetkellä – katso kuvia tallien päivityksistä, mukana uusi ”kokeellinen versio”

F1-tallit käyvät väsymätöntä taistoa maksimoimaan autojensa suorituskykyä, erityisesti aerodynamiikan osalta. Tällä hetkellä kuuminta muotia ovat etusiivet.
Siipiä pyrittiin yksinkertaistamaan täksi kaudeksi sääntömuutosten avulla, mutta tallit eivät ole jääneet tuleen makaamaan. Etupään pitoa on löydetty lisää, eikä eroa viime vuoteen juurikaan enää ole.
Etusiipien merkitys on noussut esille erityisesti viime kilpailuissa. Ferrarin nousun sarjan kärkitalliksi uskotaan selittyvän italialaistallin uudella päivityspaketilla, jossa uusi etusiipi on merkittävässä roolissa.
Suzukan rata on sekä kuljettajille että autoille erittäin haasteellinen, joten lisädownforcesta ei ole lainkaan haittaa.
Uutisoimme aiemmin kuvien kera Mercedeksen uusista ilmanohjaimista. Niiden lisäksi Hopeanuoli tuo radalle uuden etusiiven, jossa on pieni lisäohjain päätylevyssä. Tämän on tarkoitus tuoda vakautta siiven toimintaan.
Myös Renault ja Williams esittelevät radalla täysin uudet etusiivet. Williams on kuvaillut siipeään täysin uudenlaiseksi kokeiluksi.
Katso kuvat etusiivistä alta.
#AMuS #F1 #JapaneseGP
New Williams front wing. Outwash effect increased. Flaps adjustable area reduced. New flaps shape and also new endplate.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan