Katso F1-sarjan pistetilanteet täältä – Bottakselle pientä helpotusta Verstappen-uhkaan, Alfa Romeolle katastrofi keskikastin taistossa

Belgian GP ei tuonut järisyttäviä muutoksia formula ykkösten pistetilanteisiin. Valtteri Bottakselle sunnuntain tulos toi kuitenkin pientä lisäturvaa.
Suomalaisen kolmossija kartutti pistepussia 15 MM-pisteellä. Vaikka tallikaveri Lewis Hamilton nykäisi lisää kaulaa kakkossijansa myötä 65 pisteeseen, on Bottaksen tilanne taaksepäin nyt turvallisempi.
[readmore from=”belgian gp”]
Max Verstappenin toheloitua itsensä ulos jo avauskierroksella katkesi samalla hollantilaisen viime kisojen hurja lento. Se oli siivittänyt Red Bullin ykköstykin jo aivan Bottaksen kantaan. Nyt ero kasvoi jälleen, ollen nyt 21 pistettä.
Verstappenin toheloinnilla oli vaikutusta keskikastiin. Kimi Räikkönen tipahti pistesarakkeessa pykälällä, kun tarjolla ollut oiva pistepotti vaihtui nollatulokseen, kiitos hollantilaisen höntyilyn. Edelle pyyhälsi seitsemänneksi ajanut Daniil Kvjat.
Räikkösen epäonni ja Antonio Giovinazzin tökerö ajovirhe viimeisellä kierroksella olivat kalliita takaiskuja Alfa Romeolle. Nollatulos samalla kun Toro Rosso, Renault ja Racing Point napsivat mukavat pistepotit asettavat tallin pitkälle takaa-ajomatkalle loppukauden kisoihin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan