Viime kauden kuljettajamarkkinoiden shokkiliikkeestä lisätietoja – päätös syntyi parin drinkin avittamana
Kuva: Getty Images
Daniel Ricciardo on kertonut taustatarinan vuodentakaiselle shokkipäätökselleen vaihtaa Red Bullin ajohaalari Renaultiin.
Red Bull, kuten koko F1-maailma, luuli australialaisen jatkavan energiajuomatallissa myös kaudella 2019 Max Verstappenin rinnalla. Ricciardo yllätti kuitenkin kaikki kertomalla viime kauden kesätauolla hyppäävänsä Renaultin leiriin täksi kaudeksi.
Autosportin haastattelussa Ricciardo paljastaa olleensa lopulta tyytymätön Red Bullin tarjoamaan vuoden mittaiseen jatkosopimukseen. Ricciardolla oli vara valita, sillä Red Bullin lisäksi myös Renault ja McLaren olivat miehen perässä.
– Muistan Unkarin GP -viikonloppuna olleeni vielä hiukan eksyksissä mitä tehdä. Perjantain ja lauantain kuluessa ajattelin, että nämä tiimit painostavat minua, ja heidän täytyy tietää mitä päätän. Niinpä sunnuntai-iltana päätin, että istun muutamien ystävieni alas muutamalla juomalle ja teen päätökseni siinä hetkessä. Maanantaina tulevaisuuteni alkoi selkiytyä.
Ricciardo ilmoitti päätöksestään legendaarisella tavalla. Päätös kypsyi mannertenvälisellä lennolla Euroopasta Amerikkaan. Red Bullille hän ilmoitti heti laskeuduttuaan mantereelle, tallin järkytykseksi.
Ricciardon kausi ranskalaistallissa on ollut vaikea. Pisteitä mies on kerännyt vain 22 kappaletta, kun koko Renaultin saldo on 39. Samaan aikaan Verstappen on ollut viime kisoissa hurjassa iskussa. Katso pistetaulukot täältä
Ricciardon tilalle nostettu Pierre Gasly menettää puolestaan paikkansa seuraavaksi ajettavassa Belgian GP:ssä Alex Albonille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen