Emma Kimiläinen huomasi olevansa ainut harjoitukset testaamiselle pyhittänyt kuljettaja
Emma Kimiläisen harjoituspäivä Hollannin Assenissa sujui mainiosti. Suomalaiskuski lähtee huomisiin W Series -sarjan aika-ajoihin luottavaisin mielin.
Kimiläinen aloitti päivän väkevästi täräyttämällä nopeimman ajan avausharjoituksissa. Jälkimmäisissä harjoituksissa sijoitus oli kuudes, mutta suomalaiskuljettaja ei tuonut kaikkea vauhtiaan esille.
– Minä käytän vapaat harjoitukset aidosti testaamiseen. Huomasin, että olin taas ainoa kuljettaja, joka teki niin. Ei ole mielestäni mitään järkeä vain yrittää paahtaa radalla täysiä nopeinta kierrosta metsästäen edes yrittämättä löytää optimaalisia säätöjä, Kimiläinen totesi SuomiF1-sivulle päivän päätteeksi.
Kimiläinen kokeili toisessa sessiossa hieman erilaisia säätöjä, todeten alkuperäisten olleen paremmat.
– Kokeilin muuttaa hieman peräpään korkeutta, mutta muutos teki ajamisesta todella paljon raskaampaa. Näissä autoissa ei ole ohjaustehostinta, joten muutos oli iso. Jos aika-ajoissa ajetaan kuivalla, otan käyttöön avausharjoitusten säädöt.
Kimiläisen mestaruussaumat ovat karanneet, mutta loppukauden kahdesta viimeisestä kilpailusta Kimiläinen aikoo tavoitella parasta mahdollista tulosta.
– Voitoista lähdetään totta kai ajamaan. Laskeskelin, että voin nousta vielä loppupisteissä viiden parhaan joukkoon, jos kaikki menee nappiin. Siitä saa mukavasti palkintorahaa ja hyvän draivin ensi kautta ajatellen, Kimiläinen kertoi.
SuomiF1 on paikan päällä seuraamassa Kimiläisen ja kumppaneiden ajoa! Instagram-tilimme ja Moottoriurheilun Olohuone -ryhmämme tuuttaa ulos tavaraa viikonlopun tapahtumista. Ota ne seurantaan. Samalla voit voittaa Kimi Räikkösen Alfa Romeo -lippiksen!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia