Renault’n australialaistähti Daniel Ricciardo myöntää kadehtivansa, kuinka hyvän auton McLaren on saanut kehitettyä verrattuna ranskalaistallin kilpuriin.

Vaikka Renault asettikin tavoitteekseen voittaa F1:n hallitseva mestaritalli Mercedes jo ensi vuonna, on se joutunut kohtaamaan kylmän realismin – tekniikka ei tahdo riittää edes keskikastin hallintaan.

Jatkuvista teknisistä ongelmista johtuvat keskeytykset ovat heikentäneet Renault’n pistesaldoa karusti.

Kisoissa, joissa tallin autot ovat yltäneet maaliin saakka tulokset ovat jääneet yleensä varsin keskinkertaisiksi.

[readmore from=”mclaren”]

Alituisen tiukassa keskikastin kärkikamppailussa Renault on alkanut jäädä nousukiidossa paahtavan McLarenin jalkoihin. Ricciardon mukaan tämä johtuu brittitallin teknisen kehityksen onnistumisista.

– Katsokaa McLarenia, he ovat ehdottomasti vertailupisteemme nyt. He ovat todella menneet eteenpäin ja heillä on juuri sellainen paketti, jonka me haluamme, australialainen sanoi GP Fansin mukaan.

– Kun sitä katsoo, he pystyvät ajamaan paremmalla downforcella ja tehokkaammin, joten he voivat saada enemmän downforcea häviämättä suorilla, Ricciardo havainnollisti.

Lähde: GP Fans