SuomiF1-sivuston haastattelussa Matt Bishop: Mika Häkkisen luottotoimittaja ja McLarenin pelastaja – F1-toimittaja kertoo oman värikkään elämäntarinansa
Harva toimittaja voi sanoa olevansa suomalaisten F1-kuljettajien hyvä ystävä. Matt Bishop voi kuitenkin koska tahansa ottaa yhteyden Mika Häkkiseen tai Keke Rosbergiin ja vaihtaa formulalegendojen kanssa kuulumiset arkipäiväisistä asioista.
Bishopin ura yhtenä formulavarikoiden arvostetuimpana media-alan ihmisenä hakee vertaistaan. Nyt mies on mukana luomassa kunnianhimoista autourheilumaailman uutta hanketta, W Seriesiä.
F1-journalismin uranuurtaja
Bishopin nimi saattaa olla vieras tavalliselle kaduntallaajalle, mutta britin tekstejä on lukenut lähes varmasti jokainen Häkkisen aktiiviuran aikaan formuloita seurannut. Bishop toimi suomeksikin ilmestyneen F1 Racingin päätoimittajana 1996-2007, ja miehen juttuja löytyi käännösversiona jokaisesta suomenkielisestä numerosta. SuomiF1-sivuston haastattelema Bishop muistelee aikojaan F1-maailman ytimessä. – Aloitin F1-toimittajan työt 1990-luvun alkuvuosina. Olin aina rakastanut moottoriurheilua, ja minulle tuotti suurta iloa ja kunniaa päästä osalliseksi lajin hektistä maailmaa, Bishop muistelee. F1 eli tuolloin rajua kasvun aikaa. Laji kiinnosti kansainvälistä yleisöä hetki hetkeltä enemmän, mutta mediamaailmasta löytyi yksi tyhjiö. Formula ykkösille ei löytynyt omaa lehteä.Kun F1-varikon valtaapitävät oppivat ymmärtämään lehden halun tuottaa laadukkaita juttuja F1-faneille, aukenivat sille monet muilta visusti säpissä pysyneet ovet.– Pelkästään F1:een keskittyneitä julkaisuja oli nähty muutamia, mutta ne olivat lyhytikäisiä ja kärsivät laadun puutteesta. 1996 asiaan päätettiin tehdä muutos, kun Haymarket (suuri brittiläinen autoihin keskittyvä mediatalo) päätti lanseerata F1 Racingin. Minut palkattiin mukaan lehden tekijöiden joukkoon, ja yhtäkkiä huomasin olevani sen päätoimittaja, Bishop muistelee. Bishop oli merkittävä tekijä lehden kasvaessa nopeasti formulamedioiden ykköseksi. Lehti panosti laatuun, niin tekstin kuin kuvienkin osalta. Kun F1-varikon valtaapitävät oppivat ymmärtämään lehden halun tuottaa laadukkaita juttuja F1-faneille, aukenivat sille monet muilta visusti säpissä pysyneet ovet. F1 Racing pääsi tutustumaan monen tallin toimintaan syvällisesti, sillä tallien ei tarvinnut pelätä sensaatiojuttuja tai vääristeleviä otsikoita. Formaatti myös toimi. – Lehteä julkaistiin huippuvuosina kymmenillä eri kielillä ja se on maailman luetuin F1-aiheinen julkaisu. Ennen digiaikaa lehti oli todella merkittävä kansainvälinen tekijä, Bishop muistelee.
Mika Häkkisen luottotoimittaja
F1 Racingiin asiantuntevuutta huokuviin juttuihin ja erityisesti sen visuaaliseen kauneuteen tykästyi myös McLarenin silloinen tallipäällikkö Ron Dennis.Minusta tuli Mikan ulkomaalainen luottotoimittaja, sillä Ron kannusti Mikaa kertomaan asiansa aina minulle.– Ronilla oli silmää visuaalisille yksityiskohdille, ja niitä hän löysi lehdestämme. Ystävystyimme, sillä välillämme vallitsi syvä luottamus ja kunnioitus toisiamme kohtaan. Tätä kautta Bishop oppi tuntemaan myös McLarenin tähtikuskin Mika Häkkisen. Suomalaiskuljettajaa ei voinut kuvailla juurikaan mediatehtävien rakastajaksi. – Ron oli hyvin epäileväinen mediaa kohtaa, sillä media osasi olla todella ilkeä. Mikakaan ei lehdistöstä välittänyt, varsinkaan ulkomaalaisista. Minusta tuli kuitenkin Mikan ulkomaalainen luottotoimittaja, sillä Ron kannusti Mikaa kertomaan asiansa aina minulle. Molemmat oppivat luottamaan minuun. Bishopin nimi vilahtaa esimerkiksi Häkkisen elämäkerrassa, jossa kaksinkertainen maailmanmestari kehuu brittitoimittajaa. Lisää Bishopin muistoja ja mietteitä Häkkisestä julkaisemme haastattelun seuraavassa osassa! Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Kaikkien aikojen MM-ratkaisu
Uudessa roolissa F1-varikolle kauden alkaessa palannut Bishop pääsi heti maistamaan menestystä. – Voitimme kauden avauskilpailun ja ajattelin, että onpas tämä helppoa. Eihän siinä lopulta niin käynyt. Kausi jatkui tasaisena taisteluna Ferraria vastaan, ja kaiken draaman jälkeen mestaruus tultaisiin ratkaisemaan kauden päätöskilpailussa. Brasilian GP vuosimallia 2008 on klassikko. Lewis Hamilton onnistui lopulta nousemaan maailmanmestariksi viimeisen kilpailun viimeisen kierroksen viimeisessä mutkassa. Lue uskomattoman kilpailun kuvaus täältä. Hamiltonin dramaattinen ohitus Toyotan Timo Glockista on syöpynyt kaikkien kisaa katsoneiden mieliin. Bishop ei ole tämän suhteen mikään poikkeus. – Kun Lewis ohitti Timon, koin koko elämäni suurimman tunneryöpyn. Sitä on lähes mahdotonta kuvailla, ja jopa nyt, yli kymmenen vuotta myöhemminkin, sen muisteleminen saa minut tunteelliseksi. Älkää unohtako, että McLaren oli lähellä tuhoutua vain vuotta aiemmin, ja nyt mestaruus tuli tuollaisella tavalla. Mestaruuden jälkeiset hetket olivat sekavia kaikkialla varikolla. Tunteiden vuoristorataa elettiin sekä McLarenin että Ferrarin pilttuissa. Lopulta brittitiimi sai juhlia mestaruutta, Ferrarin, Felipe Massan ja kotiyleisön joutuessa pettymään raskaasti. – Kilpailun jälkeen kuljetin Lewisiä lehdistöaitauksessa haastateltavana, ja tuollaisen kisan jälkeen kaikki halusivat saada kommentit tuoreelta maailmanmestarilta. Yhtäkkiä kaiken sen valtavan ihmismassan läpi esiin työntyi pieni punaisiin pukeutunut hahmo, joka ojensi kätensä ja onnitteli Lewisiä maailmanmestaruudesta. Se oli Felipe Massa, joka teki erittäin rehdin ja suoraselkäisen teon, Bishop muistelee hullun kisan jälkimaininkeja. Seuraavat vuodet McLaren eli menestyksen suhteen vuoristorataa. Kauden 2012 jälkeen voittoputki tyrehtyi, ja katastrofaalinen yhteistyö Hondan kanssa pudotti entisen mahtitallin kauas kärkitaistosta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Moottoriurheiluhistoriaa luomassa
Bishop ehti hengähtämään hektisen F1-maailman jäätyä taakse vain pienen tovin, kunnes eteen tarjottiin uudenlainen haaste. – David Coulthard, kenet tunsin totta kai erittäin hyvin F1-ajoiltani, soitti minulle ja kertoi uudenlaisesta moottoriurheilusarjasta, joka oli vielä siinä vaiheessa hyvin salainen.W Series oli start up -viritelmä, enkä ollut koskaan työskennellyt sellaisessa. McLaren oli sellaisen täydellinen vastakohta.Bishopin kiinnostus heräsi ja pian “DC” esitteli hänelle uudenlaista, vain naisille tarkoitettua formulasarjaa. Bishop myöntää olleensa aluksi skeptinen. Hyvin nopeasti hän kuitenkin sekä ymmärsi että vakuuttui siitä, että W Series on juuri sitä mitä moottoriurheilumaailma tarvitsee. – Mietin pitkään, haluanko lähteä enää mukaan tällaiseen projektiin. Kyseessä oli start up -viritelmä, enkä ollut koskaan työskennellyt sellaisessa. McLaren oli sellaisen täydellinen vastakohta. Juteltuani sarjan johtohahmojen kanssa yksityiskohdista tajusin kuitenkin nopeasti, että tämä on suuri tilaisuus. Vakuutuin, että tämä työ tulee kantamaan vielä hedelmää. Vain naisille tarkoitettu sarja käynnistyi keväällä 2019. Ennen sitä sarja ja sitä organisoineet henkilöt ahersivat armotta saadakseen kaiken valmiiksi avauskisaan, olihan liikkeelle lähdetty täysin nollista. Kova työ palkittiin erinomaisella onnistumisella, kun avausviikonloppuna kaikki sujui hyvin. – Kun autot Hockenheimin avauskisassa kaarsivat lämmittelykierrokselta kohti lähtöruudukkoa, koin tunteita, jotka ovat suoraan verrattavissa F1-maailmassa saamiini kokemuksiin. Se oli suuri hetki paitsi minulle, myös kaikille sarjan olemassaolon mahdollistaneille, Bishop kertoo selvästi ylpeyttä äänessään. Sarja on kerännyt runsaasti mediahuomiota, mutta myös soraääniä on kuulunut. Bishop jaksaa ahkerasti selittää oikeutuksen sarjan olemassaololle. Bishop alleviivaa SuomiF1-sivustonkin esittämän perustelun roolimalleista. – Sarja on kasvualusta uudenlaisille roolimalleille, joita nuoret tytöt voivat katsoa ja ihannoida. Haluamme olla avaamassa nuorten tyttöjen ajatusmaailmaa suuntaan, että heistäkin voi tulla kilpa-ajajia. Haluamme tarjota kipinän rakkaudelle autourheiluun, jotta tyttöjen viesti vanhemmille kuuluisi “älkää ostako minulle ponia, ostakaa minulle karting-auto”. W Series on vielä alkutekijöissään. Bishop on vakuuttunut siitä, että sarja tulee vielä kasvamaan tulevina vuosina. Tukevan jalansijan moottoriurheilukartalta saadessaan W Series voi viedä tulevaisuudessa naiskuljettajan aivan moottoriurheilun huipulle asti.
Teidän suomalaisten tulisi olla ylpeitä, että teillä on Emman tasoinen kuljettaja sarjassa.– En halua antaa aikataulua, mutta olen luottavainen sen suhteen, että vielä joskus tulevaisuudessa joku meidän sarjassa osaamistaan näyttänyt kuljettaja tulee esiintymään formula ykkösissä. Yksi ensimmäisen kilpailun osallistujista oli Emma Kimiläinen. Aika-ajoissa neljänneksi ajaneen suomalaisen kilpailu päättyi keskeytykseen avauskierroksen kolarin myötä, mutta suomalaisen otteet vakuuttivat Bishopin. – Teidän suomalaisten tulisi olla ylpeitä, että teillä on Emman tasoinen kuljettaja sarjassa. Hän ajoi erittäin vahvasti Hockenheimissa ja en yllättyisi lainkaan, että loppukauden kisoissa hänet nähtäisiin vielä palkintopallin korkeimmalla korokkeella. Matt Bishopin erikoishaastattelusta riittää materiaalia vielä lisäjuttuihin! Seuraavissa osissa Bishop paljastaa muistonsa ja kokemuksensa suomalaiskuljettajista. Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen, Heikki Kovalainen ja jopa Keke Rosberg tulivat miehelle hyvin tutuiksi. Tutustu kattavaan erikoisartikkeli-arkistoomme täältä!
LUE MYÖS:
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle