Niki Laudan omaiset esittivät faneille pyynnön arkkua kohtaan – yleisö vähät välittänyt: ”En tiedä mitä ajatella, olen shokissa”

© Kuva: Getty Images

Formulafanit ovat kunnioittaneet lajilegenda Niki Laudan viimeistä matkaa Wienissä. Osalta käytöstavat ovat silti päässeet unohtumaan.

Laudan arkku on asetettu julkisesti näkyville, jotta ihmiset voivat käydä jättämässä jäähyväisensä kolminkertaiselle maailmanmestarille ja Itävallan kansallissankarille. Väkeä onkin saapunut paikalle tuhansittain.

Lauda haudataan ajohaalarissa, minkä lisäksi arkun päälle on nostettu miehen vanha kypärä. Näky on varmasti vaikuttava, mutta omaiset ovat siitä huolimatta pyytäneet yleisöä pitämään kamerat piilossa arkun lähistöllä ja kunnioittamaan täten Laudan muistoa.

Motorspot-total-sivuston päätoimittaja Christian Nimmervoll jakoi tapahtumasta kuvia, jotka kertovat monen epäkunnioittavanjättäneen kunnioittamatta tätä pyyntöä. Kännykkäkamerat ovat räpsyneet, kun yleisö on ottanut kuvia arkusta ja kypärästä.

– Erityisestä pyynnöstä olla ottamatta kuvia huolimatta ihmiset ovat silti tehneet niin arkun ääressä. En tiedä mitä ajatella tästä, olen shokissa, Nimmervoll tviittaa.

Tviittiin on kertynyt paheksuvia kommentteja, joita laukoo muun muassa F1-toimittaja Mark Gallagher.

– Voit ostaa kameran, mutta et käytöstapoja.

Lauda siunataan haudan lepoon tänään keskiviikkona.

Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.