”Ferrari on huonon journalismin uhri” – Sebastian Vettel sivaltaa tallin toiminnalla mässäileviä

Ferrarin Sebastian Vettel kokee italialaistallin joutuneen median hampaisiin ja liian rajuun ryöpytykseen. Saksalaiskuljettajan mielestä Kiinan GP:ssä nähdystä tallimääräyksestä on tehty liian suuri juttu.
Vettel, josta on leivottu tallin ykkösnyrkki tiimin omissakin puheissa, pääsi tallikaverinsa Charles Leclercin edelle tallimääräyksin turvin sunnuntain kisan alkuvaiheilla. Median ja fanien keskuudessa teko on aiheuttanut suurta närkästystä, mutta talli on pysynyt tiukasti päätöksensä takana.
Vettelistä Shanghain tapahtumien vatvominen on epärelevanttia.
– Suurin tappio meille oli se, että emme sijoittuneet kolmanneksi ja neljänneksi (Leclerc menetti sijan aikahävikin vuoksi). Tämä herättää tunteita, sillä minä haluan olla Charlesin edellä ja hän minun. En halua käydä tätä läpi sen enempää, varsinkaan kun media kääntää asian kuitenkin haluamallaan tavalla, Vettel manasi kisan jälkeen Autosportille.
Sebastian Vettel kommentoi Ferrarin tallimääräystä: ”Reilu ratkaisu”
Myöhemmin Vetteliltä kysyttiin, onko hänellä jokin tietty juttu mielessään.
– Ei oikeastaan. Se on vain huonoa journalismia minun mielestäni. Mutta en ole toimittaja, joten en voi tuomita asiaa. Se tehtävä teidän (toimittajien) on tehtävä itse.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos