Kohuttu kuskilupaus ajaa Red Bullin F1-autoa Bahrainissa
Red Bullin kuljettajalupaus Dan Ticktum testaa tallinsa RB15-kilpuria Bahrainissa ensi viikon testeissä.
Bahrainissa järjestetään kisaviikonlopun jälkeen testisessiot. Tallien on päästettävä nuoria kuskejaan autojensa rattiin kahdesti vuoden mittaan.
Ensi keskiviikkona kunia suodaan jälleen Japanin Super Formula -sarjassa kilpailevalle Ticktumille.
Brittikuski taisteli viime vuonna Euroopan Formula 3 -sarjan mestaruudesta, jonka hän hävisi lopulta Michael Schumacherin pojalle Mick Schumacherille.
Ticktum on ollut mukana Red Bullin junioriohjelmassa vuodesta 2017 lähtien.
Parhaiten nuorukainen muistetaan hämmentävästä tempauksestaan kilparadalla vuonna 2015, jolloin hän ohitteli autoja kielletysti turva-auton aikana ja yritti törmätä tahallaan vastustajaansa.
Formulapilotti avautui Red Bullin kuskilupauksen tahallisesta kolaroinnista – ”Hänen ”virheensä” maksoi minulle mestaruuteni”
Ticktum sai hölmöilystään kahden vuoden kilpailukiellon, mutta palasi sittemmin takaisin kilpa-autoilun pariin.
Ajokielto on haitannut Red Bullin suunnitelmia pilottilupauksensa suhteen, sillä Ticktum ei ole onnistunut vielä keräämään tarpeeksi pistetä F1-sarjaan vaadittavaa superlisenssiä varten.
Red Bullin kohuttu formulalupaus vetäytyy kilpasarjastaan – kaivattu F1-lisenssin pisteraja jäämässä ylittämättä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi