Tallipäällikkö Cyril Abiteboul asettaa Renault’n tavoitteeksi selvitä tästä kaudesta ilman ainuttakaan keskeytystä.

Vaikka ranskalaisten suorituskyky oli viime kaudella hyvinkin vakuuttavaa, kärsi se koko vuoden eräästä kiusallisesta ongelmasta – voimayksikkö ei tahtonut pysyä kasassa.

Moottorivioista johtuvia keskeytyksiä sattui ikävän paljon erityisesti asiakastallin Red Bullin tähtikuskille Daniel Ricciardolle.

Täksi kaudeksi Renault on pureutunut luotettavuushuoliinsa toden teolla. Talli esitteli pari päivää sitten uuden autonsa, jonka tekniikkaa on uudistettu reilusti.

Tekniseen kehitykseen on panostettu myös taloudellisesti. Renault laajensi Viry-Châtillonin tehdastaan jopa satojen neliöiden verran. Myös Enstonen tehdas sai lisää resursseja.

[readmore from=”renault”]

– Moottorin puolella meillä oli kyllä muutamia ongelmia. Yksikin on liikaa. Tähtäämme nollaan keskeytykseen, jotka liittyisivät joko runkoon tai moottoriin, Abiteboul linjasi Reutersille.

Tältä näyttää Renault’n ensi kauden F1-auto – katso kuvat

Uudelta kilpurilta odotetaan paljon. Puhtaat tilastot keskeytyksien osalta maistuisivat etenkin Ricciardolle, joka siirtyi moottorivaikeuksistaan huolimatta Renault’lle ensi kaudeksi.

Renault laajentaa merkittävästi F1-tehdastaan – tekniselle kehitykselle lisätilaa satoja neliöitä

– Meillä ei ole mitään syytä uskoa, että se olisi tässä vaiheessa mahdotonta. Meidän on tasapainoteltava suorituskyvyn ja luotettavuuden kanssa, mutta sitä peliähän kaikki muutkin tallit pelaavat nykyajan Formula 1:ssä, tallipomo muistutti.

Lähde: Reuters