Huolettaako Mercedes-pestin menetys? Valtteri Bottas puhui suhtautumisestaan ensi F1-kauden paineisiin
Kuva: Getty Images
Valtteri Bottas tietää menestyspaineiden olevan ensi kaudella yhä suurempia. Suomalaiskuljettaja ei ole kuitenkaan huolissaan työpaikastaan Mercedeksellä.
Viime vuonna suomalaistähti jäi kokonaan ilman voittoja, vaikka alla oli koko sarjan väkevin kilpa-auto.
Ajoittain palkintokorokkeen kirkkain sija kaatui mitä epäonnisimpiin teknisiin vikoihin.
Useamman kerran Bottaksen sijoitus lahjoitettiin Lewis Hamiltonille Mercedes-johdon tallimääräyksellä.
Vaikeuksista huolimatta Bottas on entistä kovempien paineiden edessä ensi kaudella.
[readmore from=”bottas valtteri”]
– En ole ollenkaan huolissani. Sen sijaan, että kantaisin viime vuoden negatiivisia tunnelmia mukanani käänsin sen päälaelleen. Ehkä se oli hyväksi minulle, Bottas pohdiskeli Racefansin haastattelussa.
Mercedeksen juniorikuski Esteban Ocon kärkkyy suomalaisen paikkaa. Vaikka onnistumisia on tultava, ei Bottas ole menettänyt yöuniaan.
– Tietenkin minulla on vielä aikaa, mutta alan ymmärtää minulla olevan vain yksi ura. En halua olla taas siinä tilanteessa, että alkaisin kyseenalaistaa itseäni.
HS: Raju paljastus! Valtteri Bottas salasi talliltaan hurjan terveysongelman – ”Ahdisti, huimasi ja silmissä sumeni”
– Haluamme varmistaa, että teen tänä vuonna kaikkeni saavuttaakseni tavoitteeni. Olen valmis tekemään kaikkeni niiden eteen, suomalainen vakuutti.
”Kivan kaverin” asenne historiaa? Valtteri Bottakselta tiukka uhkaus F1-kauden kynnyksellä – ”Olin liian mukava”
Lähde: Racefans
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Riihimäki SM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Uudet F1-autot aiheuttivat uuden turvallisuushuolen – starttiproseduuriin muutos?
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan