Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
Red Bullin F1-talli vahvisti maanantai-iltana tallin pääsuunnittelija Craig Skinnerin jättävän tehtävänsä välittömästi uuden kauden kynnyksellä.
Skinnerin nimi lisätään pitkään listaan Red Bullin pitkäaikaisista työntekijöistä, jotka ovat lähteneet lätkimään. Ajankohta tosin on varsin omituinen, sillä Skinner on työskennellyt aivan normaalisti tähän asti myös tiimin tulevan kauden kilpurin parissa.
Skinner liittyi talliin jo vuonna 2006 työskenneltyään aiemmin Jordanilla ja Williamsilla. Red Bullilla hän nousi hierarkiassa ylöspäin vuosien saatossa, toimien muun muassa vuonna 2018 aerodynamiikkapomona ennen ylennystään pääsuunnittelijaksi 2022. Skinner oli avainarkkitehtejä Red Bullin luodessa F1-historian menestyksekkäimmän kilpurin kaudeksi 2023, jolloin talli voitti yhtä vaille (21/22) kaikki osakilpailut.

Skinnerin äkkinäisen lähdön syy on edelleen epäselvä, eikä energiajuomatalliltakaan tullut tilanteesta tarkempaa päivitystä.
– Craig Skinner, tallin pääsuunnittelija on jättänyt tiimin 20 vuoden jälkeen, tiedotti Red Bull RN365:lle.
– Craig on ollut olennainen osa tiimiämme sekä sen menestystä ja haluamme kiittää häntä kovasta työstään ja sitoutumisestaan. Koko Red Bull -talli toivottaa hänelle kaikkea parasta tulevaan, veisteli Red Bull.
Red Bullin johtoportaan ja insinööriosastojen sekoituksista huolimatta talli on avannut uuden aikakauden vahvasti. Ensimmäistä kertaa omat voimayksikkönsä Fordin avustuksella valmistavan tallin auto on osoittautunut luotettavaksi testeissä ja Max Verstappen on jälleen pyörinyt tutuilla sijoilla tulosluettelossakin.
Kortteja paljastetaan toivottavasti etenkin vauhdin puolesta jälleen tällä viikolla, kun Bahrainissa kaasutellaan jälleen kolme päivää talvitestiä keskiviikosta perjantaihin.
LUE LISÄÄ
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!