McLaren-pomo puolustautui vastaan väitteitä karusta autokehityksensä tilasta – ”Virheellisiä tietoja”
Kuva: Getty Images
McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown kiistää julkisuudessa levinneet huhut, joiden mukaan brittitallin auton kehitystyö olisi lopetettu jo toukokuussa Espanjan kisaviikonloppuna.
Huhut saivat alkunsa tähtikuski Fernando Alonson kommentoitua tekniikkapäivitysten loppua Suzukassa.
– Näette kaikkien muiden tallien saavan päivityksiä, mutta meillä niitä ei ole tullut lainkaan varmaankaan Espanjasta lähtien, konkaripilotti väitti.
Tallijehu Brown myönsi kauden sekä MCL33-autonsa olleen suuri pettymys. Amerikkalainen kiisti kuitenkin jyrkästi kehitystyön tyssänneen jo kauden viidenteen kisaan.
– Rakensimme selvästikin todella huonon kilpa-auton, joka ei vastannut siihen kehitykseen, jota teimme sen parissa. Kehitimme autoa ainakin Yhdysvaltain GP:hen asti, joten väitteet siitä, että olisimme lopettaneet jo Espanjassa olivat virheellisiä tietoja, McLaren-pamppu vakuutti Crash.netille.
Vaikka kausi menikin odotuksiin nähden täysin penkin alle, jäi vuodesta käteen jälleen arvokasta oppia.
– Osa vuoden toisella puolikkaalla tehdystä kehitystyöstä oli oppimista ensi vuoden autoa varten, Brown arvioi.
Lähde: Crash.net
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys