Vuosien tuska F1:ssä lähes tappoi intohimon – formulamestari palasi jälleen huipulle
Kuva: Getty Images
Kauden 2009 formula ykkösten maailmanmestari Jenson Button iloitsee tämän vuoden menestyksen sytyttäneen uudelleen rakkauden moottoriurheilua kohtaan. Vastapainona toimi miehen F1-uran päätöskaudet, jotka olivat melkoista tuskien taivalta.
McLarenilla viimeiset kautensa ajanut britti voitti viimeisen F1-osakilpailunsa 2012. Sen jälkeen hän nousi palkintopallille vain kerran, kauden 2014 avausosakilpailussa. McLarenin romahtaminen pakotti Buttonin ajamaan vuosia joukon jatkona keskivaiheilla, vaikka ajotaitojensa puolesta hän olisi kuulunut todistetusti korkeammalle.
Lopetettuaan F1-uransa 2016 Button on etsinyt uusia haasteita. Viime vuonna hän ajoi yhden tuurauskisan Monacossa, mutta täksi kaudeksi hän löysi uusia haasteita koppiautoista.
Japanin Super GT -luokassa britti ajoi mestariksi ensimmäisellä kaudellaan. Lisäksi menestystä on tullut WEC-sarjassa, jossa Button nousi palkintopallille viikonloppuna Kiinassa.
Button on saanut nauttia viimeisen parin viikon aikana enemmän menestystä kuin viimeiseksi jääneillä F1-vuosillaan yhteensä. Se lämmittää kokenutta miestä.
– Viimeiset viikot ovat olleet melkoisia osaltani. Olen voittantu mestaruuden toisessa sarjassa ja noussut palkintopallille toisessa. Parin vaikean F1-kauden jälkeen tämänkaltainen menestys maistuu hyvältä, ja nautin tästä, Button iloitsi racer.comille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia