Mestaruuden napanneelle Michael Schumacherin pojalle sataa ylistystä – entinen kollega esitti toiveen F1-legendasta
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuljettaja ja nykyinen DTM-sarjan johtaja Gerhard Berger on seurannut läheltä Mick Schumacherin kehittymistä. Hän näkee saksalaisnuorukaisessa merkkejä isästään, legendaarisesta Michael Schumacherista.
Mick Schumacher voitti viikonloppuna Euroopan F3 -sarjan mestaruuden. Sarjaa ajetaan DTM:n oheisluokkana, joten 1986-1997 formula ykkösissä ajanut Berger näki roolissaan toisen polven kuljettajan tekemisen lähietäisyydeltä.
Berger ajoi myös Michael Schumacheria vastaan lukuisia tiukkoja kamppailuja, sillä saksalainen aloitti F1-sarjassa 1991.
Berger kommentoi olevansa iloinen Schumacherin mestaruudesta.
– Hän saavutti tittelin täysin omilla ansioillaan olemalla selvästi parempi kuin kukaan muu sarjan kuljettaja. Olen myös iloinen hänen isänsä puolestan, ja toivon hänen olevan vielä joku päivä mukanamme nauttimassa poikansa menestyksesä, Berger kertoi Autosportille.
Berger näkee Mickissä Michaelin piirteitä.
– Hän ei vain näytä isältään, vaan hän myös kävelle kuten hän. Viimeisimpänä asiana kiinnitin huomioni hänen käsiinsä, nekin ovat identtiset hänen isänsä kanssa. Mutta kaikista huomattavin yhtäläisyys on radalla: hän on pystynyt olemaan isänsä kaltainen menestyjä. Jos hän jatkaa tähän malliin, tulemme näkemään hänet vielä formula ykkösissä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”