Formulapomolta hurja paljastus – konkurssi oli lähellä kaataa koko sarjan
Kuva: Getty Images
Sähköformulasarja Formula E nauttii tällä hetkellä jatkuvasti kasvavaa suosiota sekä fanien että autonvalmistajien keskuudessa. Vähällä oli kuitenkin, että koko sarjan taru olisi loppunut lyhyeen.
Vallankumouksellinen ajatus täysin sähkömoottoreilla toimivien autojen kilpasarjasta sai alkunsa syksyllä 2014, jolloin käyntiin potkaistiin ensimmäinen kausi. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin näyttävästi estradille astellut sarja oli viittä vaille konkurssissa.
Sarjan toimitusjohtaja Alejandro Agag kertoi Autosportille korkeiden alkukustannusten olleen tarkoituksellinen asia. Silti velkamäärä yllätti.
– Meidän täytyi aloittaa suuresti. Jos olisimme lanseeranneet itsemme rauhallisesti ja pienellä voluumilla, olisimme varmasti hukkuneet muiden lajien sekaan. Meidän täytyi esittäytyä ihmisille näyttävästi: isoissa kaupungeissa, suurella PR-näkyvyydellä, näkyvällä televisioinnilla. Siihen paloi kuitenkin paljon rahaa, Agag muistelee.
Sarja ottikin nopeasti paikkansa, mutta samalla rahakirstut tyhjenivät.
– Meidän ei ollut tarkoitus päätyä aivan näin pahasti kuilun reunalle, mutta paskoja asioita tapahtuu joskus. Minun lisäkseni vain pari luottohenkilöäni tiesi, miten lähellä vararikkoa olimme.
Agag paljastaa jo parin kilpailun jälkeen velkaa kertyneen yli 25 miljoonaa dollaria.
– Sarjan matkustaessa Miamiin jouduin maksamaan tallien lento- ja rahtimaksut omasta pussistani.
Orastavan kriisin keskellä käytiin kuitenkin koko ajan liikeneuvotteluja tilanteen korjaamiseksi. Miamin kilpailun jälkeen tilanne helpottui, kun Agag onnistui neuvottelemaan sarjalle pari suurta tukijaa.
– Saimme Discoveryn (Eurosport) ja Liberty Globalin (F1-sarjan omistajan sisaryhtiön) mukaan, ja sen jälkeen rahatilanne on ollut hallinnassa. Sarja on marssinut sen jälkeen vakuuttavasti eteenpäin.
Sarjan viides kausi käynnistyy Saudi-Arabiassa joulukuussa. Käytössä on ensimmäistä kertaa uuden sukupolven sähköformulat, jotka ovat aiempaa tehokkaampia ja nopeampia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia