F1-talli Force Indian itselleen ostanut Lawrence Strollin johtama ryhmittymä ei aio jäädä laakereilleen lepäämään. Tallia aiotaan kehittää lähivuosina entistäkin suuremmaksi.

Sarjan pienimpiin sekä budjettinsa että henkilökuntansa puolesta kuuluva Force India on venynyt viime kausilla upeisiin suorituksiin. Talousongelmat ovat kuitenkin painaneet, ja Unkarin GP -viikonlopun yhteydessä talli ajautui selvitystilaan.

Tämä johti Strollin nousuun tallin omistajaksi. Vaikka oman pojan Lance Strollin uran ajaminen eteenpäin onkin isälle tärkeää, aikoo hän vahvistaa tallia, jotta se säilyisi kilpailukykyisenä tiukassa taistossa muita vastaan.

Auto Motor und Sportin mukaan Stroll aikoo pumpata talliin valtavasti rahaa sen infrastruktuuria parantaakseen. Tallin henkilökunnan määrää aiotaan kasvattaa nykyisestä 420:sta jopa 550 henkilöön.

Lisäksi talli saa kokonaan uudet tehdastilat, joihin mahtuu jatkossa koko henkilökunta. Tällä hetkellä tallin aerodynamiikkaosasto työskentelee erillisissä tiloissa muihin nähden.

Uuden tehtaan on tarkoitus valmistua vuonna 2021.