Renault-kuski Nico Hülkenberg ei usko, että Formula 1:n kärkitallit haluaisivat häntä riveihinsä.

Hülkenberg on jälleen tällä kaudella osoittanut olevansa kuljettajien eliittiä vakuuttavilla otteillaan. Saksalainen on ollut yksi F1:n tasaisimpia kuljettajia sen jälkeen, kun hän nousi sarjaan vuosikymmenen alussa.

Miestä on uran aikana huhuttu muun muassa Ferrarille, mutta sopimusta ei ole koskaan syntynyt kärkitallien kanssa.

– Olen skeptinen, että minun ja kolmen suurimman tiimin välillä tapahtuu mitään realistisesti tarkasteltuna, Hülkenberg sanoi Sky Sportsille.

– En ole saanut sellaista tunnetta, että heillä olisi halua minua kohtaan. Luulisin, että nämä ovat faktat, saksalainen jatkoi.

Hülkenberg siirtyi Renaultille Force Indialta vuosi sitten. Hän kertoo tavoitteekseen olla nostamassa Renaultia takaisin F1-maailman huipulle.

– Olen erittäin kiinnostunut sen saavuttamisesta Renaultin kanssa ja nousta ylös todella työn kautta.