Lewis Hamiltonilta paljastus autonsa toiminnasta Unkarin GP:ssä – ”Tein heti suuren muutoksen”

Mercedeksen F1-tallin tähtikuskin Lewis Hamilton kertoi tehneen autonsa asetuksiin suuria muutoksia Unkarin kisaviikonlopun ensimmäisten harjoitusten jälkeen. Brittitähti uskoi säätöjen auttaneen hänet voittoon sunnuntaina.
Hamilton taisteli lauantaina paalupaikalle ja seuraavana päivänä vakuuttavaan voittoon Budapestin F1-kisassa. Voitto ei kuitenkaan tullut aivan ilmaiseksi, sillä Ferrarit haastoivat saksalaisia taas toden teolla.
Ennen aika-ajoja näytti siltä, että Ferrarin Sebastian Vettel nappaisi kärkiruudun sunnuntain kisaan. Mercedes hyötyi kuitenkin lauantaina aika-ajojen märistä olosuhteista, joissa italialaisten auto ei taas ole ollut parhaimmillaan.
Hamilton myönsi autonsa käyttäytyneen aluksi vähemmän mieleisellä tavalla perjantain harjoituksissa. Brittikuski reagoi tilanteeseen nopeasti ja teetätti menopeliinsä liudan muutoksia.
– Tein suuren muutoksen autossani perjantailta lauantaille. Tein ison muutoksen P1:ssä, sillä auton tasapaino ei ollut mieleeni, Hamilton valotti Motorsportille.
– Ensimmäisissä harjoituksissa on vaikea tehdä muutoksia, sillä silloin sinun täytyy vielä odottaa radan tulevan juoksesi. Säätöjä ei voi jahdata.
Tismalleen oikeiden asetusten löytäminen on oma taiteenlajinsa, joka vaatii usein tarkkaa tunnustelua harjoituksissa.
– Tein heti yhden muutoksen, mutta P2:n lopussa huomasin, ettei se ollut oikea suunta. Minun oli vedettävä ne takaisin ja mentävä eri suuntaan. Ajoimme vähän P3:ssa, mutta auto ei ollut vieläkään täydellinen. Sitten alkoikin sataa, Hamilton kertasi.
– En tehnyt mitään muutoksia ennen aika-ajoja, mutta tiesin Valtterin [Bottas] ajaneen hyvät toiset harjoitukset emmekä olleet liian kaukana siitä suunnasta, johon päädyimme, brittitähti vakuutti.
Lähde: Motorsport
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan