EK16: Huippuvireiset Tänak ja Latvala vikkelimmät – Lappi voitti Paddonin
Kuva: Getty Images
Ott Tänak ja Jari-Matti Latvala ajoivat Tuohikotasen toisen etapin nopeimmat ajan. Toyota-kaksikko täräytti taululle tismalleen saman ajan 4.26,0.
Kolmanneksi nopeimman etapin kaasutellut Toyota-pilotti Esapekka Lappi oli tyytyväinen 16. etapin vauhtiinsa.
– Toivon, että se on Paddon. Minun ei pitäisi keskittyä takana oleviin kavereihin. He voivat toki yllättää. Tällä hetkellä en ole silti huolestunut, suomalainen kommentoi WRC:lle.
Mies toivoi haastavansa lauantaina erityisesti Hayden Paddonia, jonka hän päihittikin 16. erikoiskokeella. Lappi oli Paddonia sekunnin nopeampi.
– Aika puhdas etappi. Olisin voinut päästä nopeamminkin, mutta riski on toisaalta aika korkea, Lappi arvioi.
Lappi kertoi saaneensa autonsa säädöt huoltotauolla entistä sopivimmiksi Jyväskylän rankkojen hiekkateiden olosuhteisiin.
– Muutettiin vähän pari nyppyä erilaiseksi. Nyt sattuivat jarrumerkit hyvin. Aika paljon oli kiviä, kyllä mullakin kolisi. Ei ole onneksi renkaat puhki. Aika huonossa kunnossa on silti paikoitellen [tie].
Ford M-Sportin Teemu Suninen sai kirittyä Lapin etumatkaan hieman kiinni. Tuohikotasen toisen pikapätkän jälkeen hän oli Toyota-kuskia enää 2,3 sekuntia jäljessä.
– Ihan postiivinen fiilis. Katotaan jos paremmin pääsee säätöihin sisään. Aluksi oli vähän varovaista. Uusilla säännölillä ei tietenkään voi vetää ensimmäisiä mutkia täysillä, Suninen kommentoi vetoaan Ylen Ralliradiolle.
WRC2-luokassa ajava Kalle Rovanperä ajoi jälleen oman luokkansa nopeimman vedon ajalla 4.43,2.
Eerik Pietarinen jäi Rovanperästä 2,1 sekuntia. Jari Huttunen ylsi 4,3 sekunnin päähän Rovanperästä. Jarkko Nikara oli myös mainiossa vireessä ja ylsi aikaan 4.45,4.
16. erikoiskokeen tulokset:
1. O. TÄNAK 4:26.0
2. J. LATVALA 4:26.0
3. E. LAPPI 4:26.9 +0.9 +0.9
4. H. PADDON 4:27.9 +1.0 +1.9
5. T. SUNINEN 4:29.2 +1.3 +3.2
6. M. OSTBERG 4:29.3 +0.1 +3.3
7. S. OGIER 4:29.5 +0.2 +3.5
8. E. EVANS 4:30.1 +0.6 +4.1
9. C. BREEN 4:30.8 +0.7 +4.8
10. T. NEUVILLE 4:31.0 +0.2 +5.0
11. A. MIKKELSEN 4:34.7 +3.7 +8.7
12. K. ROVANPERÄ 4:43.2 +8.5 +17.2
13. O. VEIBY 4:45.3 +2.1 +19.3
14. E. PIETARINEN 4:45.3 +19.3
15. J. NIKARA 4:45.4 +0.1 +19.4
16. J. HUTTUNEN
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia