F1-vaikuttaja vaatii muutoksia ratojen turva-alueisiin – esimerkki kertoo miten naurettavaksi tilanne on mennyt
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuski ja kuljettajien järjestön puheenjohtaja Alex Wurz on ottanut voimakkaasti kantaa formularatojen rakennetta kohtaan. Itävaltalainen haluaisi ratojen palaavan aikaan, jolloin ajovirheistä joutuisi maksamaan nykyistä nähtyä kovemman hinnan.
Nykyaikaiset radat sisältävät runsaasti asfalttisia turva-alueita, jotta turvallisuus olisi mahdollisimman korkealla tasolla. Vastapainoksi moottoriurheiluun ennen niin oleellisesti kuuluneet ajovirheistä johtuneet keskeytykset ovat lähes kadonneet, kun virheen jälkeen kuljettajan on helppo palata takaisin radalle.
Autosportin turvallisuusartikkeliin haastatellun Wurzin mielestä moottoriurheilumaailmalla ei ole syytä palata takaisin aikaan, jolloin asfalttialueita ei ollut lainkaan, mutta nykyinenkään tilanne ei palvele hänen mielestään ketään.
Wurz antaa väitteensä pohjaksi esimerkin.
– Pari vuotta sitten Silverstonessa Lewis Hamilton johti kilpailua Nico Rosbergia vastaan niukasti, kun kisan viime hetkillä alkoi sataa. Hamilton ajoi yhdessä mutkassa hieman leveäksi menettäen puoli sekuntia aikaa. Harva edes huomasi sitä, mutta minä kyllä. Ajattelin millaisen reaktion se olisikaan aiheuttanut ihmisissä, jos Hamilton olisi joutunut keskeyttämään tuossa tilanteessa jäätyään jumiin hiekalle. Miettikää, millaisen tunnereaktion se olisi yleisössä aiheuttanut, Wurz maalailee.
– Me emme kaipaa 150 keinotekoista ohitusta kisaan, vaan tällaisia ”hero-to-zero”-hetkiä, jossa virheestä sakotetaan heti rajusti. Tämä loisi tunnetta sekä kuskeihin, talleihin että yleisöön, ja se olisi upeaa, Wurz toteaa.
Wurz tiedostaa, etteivät asfalttialueet radan ympäriltä tule täysin katoamaan tulevaisuudessa, mutta hän toivoisi rataorganisaatioiden kehittävän keinoja aiheuttaa ongelmia radalta eksyneille kuljettajille.
– Ruoho olisi erinomainen ratkaisu, koska se toimisi aina hyvin sekä turvallisuuden että rankaisun muodossa. Maailmassa tulee kuitenkin aina säilymään myös mutkia, joissa asfaltti on turvallisuuden vuoksi ainoa oikea ratkaisu.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”